Kerjäätkö lisää ongelmia?

Eilen illalla skitsoilin taas. Loukkaannuin kun Beijb ei ehtiny jutella mun kans enempää terapian aiheuttamista pahoista ajatuksista ja koin jääneeni asian kans yksin. Kyllä mä nyt ymmärrän ett Beijbellä oli muuta hommaa valmistautumisessa tämän aamuiseen työhaastatteluun, mutt eilen rikkinäinen mieli ei suostunu sitä tajuamaan. Sitt nukkumaan mennessä mä hetken makoilin sängyssä ja kun Beijb kysy, ett oonko mä vihanen jostain, tiuskasin jotain ilkeetä siitä kuinka kivaa olis jos jollaki olis joskus aikaa mullekkin. Sitt menin tekemään itelleni pedin olkkariin. Tunsin etten mä olis pystyny rauhottuun makuuhuoneessa. Illalla mun sisällä kiehu ja olin todella vihanen, mutt nyt mä oon vihanen korkeintaan itelleni. Mikä ihmeen oikeus mulla kitistä ja vinkua, vaattia huomiota ja olla kiittämätön!!

 Tänään oli myös terapia ja puhuttiin mitä on tapahtunu kuluneen viikon aikana. Sain sanottua, ett joku, ilmeisesti murrosikäinen mä on jatkuvasti hokenu mulle ett mun olis pitäny pitää suuni kiinni ja ett puhumalla mä kerjään vaan lisää hankaluuksia. Kerroin myös kamppailuista mieltäni vastaan, mutt en saanu sanottua itsetuhoisuudesta, viiltelystä tai ajoittain uskomattoman voimakkaasta kuolemanhalusta. Aihe jäi hetkeksi kesken sillä siirryttiin puhumaan mun ja pojan väleistä ja siitä, mitä keinoja mulla olis selvitä arjessa ja noissa hankalissa tilanteissa joissa poika kapinoi kaikkea vastaan ja testaa rajojaan ja etten mä ottais niitä hyökkäyksenä itteäni vastaan enkä tuntis itteäni huonoimmaksi äidiksi koko maailmassa jos haluan pojan pitävän kotiintuloajoista kiinni ja tekemään läksynsä. Aluksi luulin, ett aika alkais olemaan jo sen verran lopussa ettei ehittäis palata alkuperäiseen aiheeseen ja harhamieli ehti jo hihkua terapeutin unohtaneen koko asian. Mutt eipä helkutti vie ollu..!

Terapeutti halus kertoa sille rikkoutuneelle mielen osaselle olevansa kiinnostunut kaikesta mitä sillä vaan olis kerrottavana ja ett haluaa edetä aivan osasen tahdissa. Sitt se sano: "mikä olis sellanen helpoin ja mukavin tapa hänelle puhua, että ilmestyykö hän paikalle sitten kun hetki on oikea vai haluaako sovittavaksi etukäteen aika jolloin hän on paikalla?" Siinä vaiheessa nauroin ja sanoin, ett välittömästi olin kuullu vastaukseksi "EI MIKÄÄN". Siihen terapeutti jatko: "mä oon kyllä tosi harmissaan tuosta ja toivoisin, että löytyisi joku keino jonka koet turvallisena ja hyvänä. Jos voisit alkaa työstämään ajatusta siitä että vaikenemisen aika olis viimein ohi. Mieti ihan rauhassa ja sulattele kysymystä". Siihen me sitt lopetettiin.


Puhuminen pahoista ajoista tuntuu siltä, ett aivan kuin mä repisin rikki kaiken jo vähän arpeutuneen (onko sellasta?) ja haluaisin vaan lisää ongelmia itelleni. Kyllä mä jossain välissä sanoin terapeutille puhumisen olevan mulle todella vaikeaa sillä vuosien ja vuosien ajan vaikeneminen on ollu keino selvitä hengissä. Se ymmärsi.

Loppu päivä on menny kyllä odotettua paremmin vaikkakin mieli on ollu välillä omissa maailmoissaan. Ja nyt oon kipeenä. Nenä tukossa ja kurkku kipeenä. Ja huomenna olis takas töihin meno. Oon yrittäny juua kuumia juttuja ja levätä, mutt olo menee pahemmaksi. Ei mulla kyllä pitäis voija olla tuota kaikkialla jylläävää influenssaa sillä otin siihen rokotteen. Vaikka eihän mikään rokote oo 100% varma. Kumpa tää olis vaan joku mun kehon reagointi väsymykseen tai jotain ja menis pian ohi. Mielellään jo yön aikana.