Salakavala luikertelija!

Huomenna vapaapäivä, vaan yks sellanen. Tämän illan aion levätä ja huomiselle ei vielä oo suunnitelmia ja hyvä niin. Mä alan kunnolla tajuamaan omien voimieni vähyyden ja sen, ett nyt mun täytyy pitää huolta omasta jaksamisesta. Nyt ei oo varaa yhtään mihinkään ylimääräseen paskaan.

Tänään oon taas tapellu beijben kans blogistani. Sehän siis meni niin, ett kun jokunen kuukausi sitten annoin Beijbelle luvan kertoa kaverilleen mun menneisyydestä, jotta hällä olis joku kenen kans vois jutella ja "saaha tukea" mun rinnalla kulkemiseen. Kirjotin siitä postauksenkin ja muistan kuinka luvan antaminen vaati multa tosi paljon, etenkin kun en uskalla luottaa kehenkään. Noh, jouluna sitt paljastu ett Beijb oli myös kertonu tälle kaverilleen mun blogista ja ilmeisesti ajatteli, ett kun se kaveri lukis mun blogia niin se vois paremmin ymmärtää mitä Beijb selittää ja mistä asioista puhuu ja millasta elämä mun kans on. Mutt mä otin ton suurena loukkauksena ja se satuttaa mua yhä! Siis se, ett mun blogin lukijat ei oo itteni päätettävissä. Tänään sanoin, ett oon Beijbelle vihaisempi nyt ku koskaan aiemmin. Kerroin kuinka olin blogissani opetellu tuomaan tunteitani esille ja harjotellu asioiden tuomista päivän valoon ja nyt sinne olikin päässy joku puoli tuttu lukemaan kaikki mun henkilökohtaisimmistakin asioista.

 Mä tunnen nytkin tätä kirjottaessa mieletöntä raivoa!! Beijb yritti kyllä selittää, ett se oli yrittäny kaveriltaan saaha jotain apua miten toimia tai tukea mua tai muuta vastaavaa. Mutt mä sanoin ett, "Jumalauta sä oot oikein patistanu mua kirjottaan jotta pääsette taas palaveeraan mun sairastelusta ja päivitteleen voi kamala sentään.. ja mä tyhmänä kirjotin kaiken sydämeltäni enkä osannu arvatakkaan jonkun "puoli tutun" lukevan mun tunteita!! Mun sisällä ihan kiehuu tää paha olo ja viha! Oon aivan ku täynnä hehkuvan punaista laavaa joka pian kuplii yli!! Mä tunnen oloni niin turvattomaksi!!!

Pakko antaa tuon asian nyt olla hetken ennen ku viha yltyy liian voimakkaaksi.

Tänään on sitt Uuden vuoden aatto. Jee. Oon liian väsyny juhlimaan sitä yhtään mitenkään. Enkä mä taija kyllä tähä siinä mitään juhlimisen aihettakaan, sillä kai musta vaan tuntuu ett kahlasin läpi 2015 vuoden ja kohta olis taisteltava vuosi 2016! Just nyt en halua ajatellakkaan elämän jatkuvan enkä halua ajatella asioita pitkälle. Menen hetki hetkeltä eteenpäin, päivä kerrallaan. En halua ottaa paineita uudesta kokonaisesta vuodesta. Saas kattoo miten käy...

Poika meni pappalaan yökylään ja varmaankin menevät torille ilotulitusta katsomaan ja puuhastelevat yhessä jotain mukavaa. Ehkä se on hyvä juttu niin saan hetkeksi kunnolla lakata olemasta reipas ja "hyvä äiti" ja keskittyä vain itteeni.