Kun kaikki on vierasta ja vaarallista.

Yö meni erittäin huonosti hereillä olon ja painajaisten välillä. En pystyny rauhottuun nukkumaan vaan mieli oli aivan sekasin ja hajalla. Yöllä oon säpsähelly hereille vähän väliä ja oon ollu peloissani ja vaati paljon aikaa saaha itteni tajuamaan olevani omassa kotona ja ettei nyt ole menneillään mitään uhkaavaa. Mä inhoon tuota sekavaa olotilaa kun ei kykene ymmärtämään juuri mitään! Aamulla olin sitt mieli kireänä jo valmiiksi. Yritin puhua Beijben kans syyllisyydestä ja kaikesta mikä tällä hetkellä ahistaa mua, mutt tuntuu etten mä osaa ilmaista itteäni ja ajatuksiani niin ett mut pystyis ymmärtään. Kaikki pahat tunteet on niin syvällä mussa, juurtuneena muhun kiinni ettei niistä pääse eroon noin vaan. Syyllisyys raastaa ja repii mua ja saa mut vihaamaan itteäni entistä enemmän jos se vaan on mahollista. Syyllisyys ja viha on tunteina niin armottoman voimakkaita etten mä osaa tulla toimeen niiden kans. Mä en osaa! Ja just ne tunteet saa mut tuhoamaan itteäni ja toivomaan kuolemaa. Ehkä se kertoo jotain niiden tunteiden voimakkuudesta.

Kävin mä tänään Laatikaisella sillä oltiin aiemmin sovittu, ett jatketaan joulusysteemeiden tekoa. Laatikaisen näkeminen on aina jotenkin...hmm...ei sitä voi ees selittää. Mutt siellä käyminen tuntuu aina yhtä hyvälle. 

Hävettää myöntää, ett loppuhaastattelussa sen naisen tekemä yks kysymys pysäytti mut ja rehellisesti vastatessani sanoisin "kyllä, aina". Mutt en vastannu ihan niin. Kysymys oli " Jos mietit kulunutta viikkoa niin ootko tuntenu itses avuttomaksi ja haluaisit vain tulla hoivatuksi?" Sitä mä toivoisin niin kovasti, koko sydämestäni. Mä oon oppinu aina piilottamaan kaikki tuollainen jossa osottaisin heikkoutta, väsymystä tai avuttomuutta. Nyt siis tuollasetkin tunteet on heränny mussa, mutt ne mun täytyy kätkeä...aivan kuten oon lapsesta saakka oppinu. Kaiken tuollaisten asioiden ja tunteiden myöntäminen tekis musta haavoittuvaisen ja paljaan ja mä pelkään kaikkien käyttävän sitä heti hyödyksi. Mä pelkään millon tulee se viimeinen pisara ja kaikki sortuu. Jos joku mut tuhoaa niin se on mä ite, ei kukaan muu. Kukaan ei saa satuttaa mua enää ikinä. Eli kyllä, mä pelkään kaikkia.

Mä tiiän tän kaiken kuulostavan erittäin sekavalta ja sitä tää onkin. Mä oon ku eksyny pieni lapsi ihmisjoukon keskellä joka epätoivoisesti yrittää ettiä jotain... Emmä enää tiiä mitä tehä itteni kans.