Paljon Onnea.

Hyvää syntymäpäivää mulle. Tää on mun päivä, ilon ja juhlan päivä.

Mutt muhun sattuu. Mä en juhli enkä mä oo ilonen. Oikiasti mä oon todella surullinen ja ahistus on ollu mieletöntä. Aamuvuoron jälkeen mun oli tarkotus hommailla kaikkee, mutt mä oon aivan ku lamaantunu. En oo tehny muuta kuin ollu ja tuijottanu eteenpäin, välillä käyny sängyssä makoilemassa pimeässä peiton alla ja sitt taas tullu istuun sohvan nurkkaukseen. Söin mä kakkua ja join kahvia. Sain mä Beijbeltä ja pojalta lahjankin. Mutt kaikesta huolimatta musta tuntuu niin pahalta!! Haluaisin juosta pakoon, kauas kaikista!! Mun on vaikia selittää miks tunnen näin...Mutt mä yritän.



Muistan lapsena aina odottavan kovasti syntymäpäiviäni kuten varmaan kaikki lapset. Mua alko jännittämään jo kun marraskuu vaihtui joulukuuksi, sillä siitä tiesin joulun ja synttäreiden lähestyvän. Joulussa oli musta tosi paljon jotain sadunomaista ja taikaa. Muistan kuinka ihana oli nukahtaa jouluvalojen sekaan ja kuinka jännittävältä kaikki tuntui, etenkin jos sattui heräämään yöllä vaikka juomaan. Muistan usein ihastelleeni joulukuusta, tuijotin vain sen kauneutta ja eri värejä. Näin jälkikäteen mä oon ajatellu tosi "aikuismaisesti", sillä muistan myös nauttineeni siitä rauhasta joka mut valtas joulukuusta katsellessa. Keräsin myös pitkältä aikaa kolikoita kasaan jotta saisin ostettua muille joululahjoja, helkutti vie vaikka olin vasta 9-vuotias.

Niin, mä siis samalla ootin myös syntymäpäiviäni ja juhlia. Joita ei tullut. Olin ollut tosi itsekäs!! Mikä ihme mut sai uskomaan, ett kaiken joulukiireen ja jouluruokien valmistamisen ohessa aikaa ja rahaa jäis vielä synttäreihin?! Vittu mikä idiootti!! Mä muistan sen yhen kerran kun pari kaveriani oli käymässä meillä synttäripäivänäni vaikka juhlia ei ollutkaan. Kaverini, Aino nimeltään, tais nähä mun pahan mielen läpi ja päätti sitten laulaa mulle yhessä toisen kaverini kans mulle onnittelulaulun. Mä purskahin itkuun ja painuin vessaan. Äiti anto helvetinmoiset moitteet siitä kun en osaa käyttäytyä ja ett sai hävetä silmät päästään. Olin taas ollu idiootti ja kiittämätön. Joskus meillä kävi sukulaisia joulun alla ja lapsen innolla mä luulin saavani vaikka jonkun synttäripaketin. Sainhan mä, yhen. "Tässä nyt olis vähän tällasta pientä, siinä on sitten synttäri- ja joululahja samassa", mulle aina sanottiin Ja sitt se otettiin multa pois ja laitettiin syrjään odottamaan joulua. Ja nämä "synttärivieraat" toivat samaan aikaan joululahjan myös siskolleni. Mulla siinä omassa paketissani vaan oli samassa myös synttärilahjani. Kyllä mä tajusin siinä olevan jotain keljua, tunsin ettei kaikki menny oikein. Ja sitt häpesin, sillä munhan olis pitäny olla kiitollinen siitä minkä sain eikä kitistä lisää!!

Mulle syntymäpäivä on merkinnyt häpeää ja kiittämättömyyttä. En uskalla vielä tänäkään päivänä toivoa ihania juhlia, "paljon" ihmisiä juhlimassa mun kans, herkuttelua, naurua, kaikkea mistä juhllta yleensä koostuu. Mä oon aina sanonu, ettei mulle mitään juhlia tarvi järjestää eikä mitään extraa muutenkaan. Mutt oikiasti mä vaan oon pelänny sitä, ett entä jos kukaan ei haluais tulla juhliin mun kans, tai entä jos kenelläkään ei olis hauskaa. Tai mikä pahinta, olisin itsekäs paskiainen kun kaiken joulukiireiden sekaan mä järkkäisin ihmisille vielä lisää "velvollisuuksia". Siksi onkin helpompi sanoa etten mä halua juhlia, enkä halua lahjoja. En halua mitään mikä poikeais tavallisesta arjesta, sillä se riittää mulle. Onhan se aina riittäny.

Veli kävi vähän aikaa sitten kahvilla ja kysy onko käyny paljon vieraita. Vastasin ettei oo ja Beijb kaivo kakun jääkaapista.

Hyvää syntymäpäivää Jaska. Hyvää syntymäpäivää Charlie. Hyvää syntymäpäivää Irvikissa, Hyvää syntymäpäivää Raakile. Hyvää syntymäpäivää kaikki te pienet mun mieleni sisällä. Tää on meijän päivä. Paljon Onnea.