Sellasta ei olekaan kuin pakko!

Oon taas pitäny itteni kiireisenä jotta en kerkeis ajatteleen  mitään. Oon käyny reippaasti töissä ja vielä olis 3 työvuoroa ennen jouluvapaita. Oon saanu postitettua itsetehdyt kortit ajoissa ja piparkakkutalo on koristeltu, ainoastaan kasaaminen puuttuu. Oon Laatikaisen kans väkertänyt sellasia pieniä joululahjoja ja koittanu laittaa kotiinkin vähän jouluntunnelmaa. Tänään pyysin Beijbeä käyttään mua aamuvuoron jälkeen kauempana kaupoilla tekemässä jouluostoksia. joulukuusi on vielä koristelematta, mutt se saa oottaa sillä sitä ei voi tehä kiireellä ja se pitää tehä yhessä. Sain tänään kummitytöltäni, eli siskoni lapselta, viestin jossa se pyysi mua tekeen taas sille joululahjaksi Rocky road-suklaata kuten viime jouluna. Vaikka mulla ei hirveesti aikaa oo, niin tuo pyyntö teki mulle hyvän mielen. Tiesin tehneeni jotain josta toinen oli tykänny enkä oo vähään aikaan kummitytöstä kuullu mitään joten siksikin viesti tuntu kivalta. Mä haluan raivata johonkin väliin sen verran aikaa ett pyyntö saahaan toteutettua. Onneks Rocky Road-suklaassa ei mee kauaa.

Mä oon huomannu ett hetkittäin mulla on ollu hyvä mieli ja oon halunnu viettää ihanan joulun. Huomasin, ett kestohymy on saattanu ajoittain olla aito. Pienten hetkien ajan mulla on ollu joakuinkin ihmismäinen olo, mutt se ei kestä kauaa. Pian mieli taas muistuttaa kuinka nautinnollista olis kuolla nyt ja saaha haluamani kosto. Kaikki pahat ihmiset tulis aina joulun lähetyessä  muistamaan miks mä en oo enää täällä. Ne joutuis joka vuosi, uudelleen ja uudelleen huomaamaan sen etten mä oo täällä, etten mä koskaan enää tulis takas. Ne joutuis tuntemaan samaa mitä mä, kerta kerran jälkeen...yhä uudelleen ja uudelleen, viikosta toiseen, kuukaudesta seuraavaan. Vuosien vaihtuessa yhä se puristava tunne sisällä joka tuhoaa pala palalta.

Kaikkea tuon jälkeen paketoidessa lahjoja mä  mietin, ett eikö joulussa oo loppujen lopuksi kyse vaan ja ainoastaan välittämisestä, rauhallisuudesta, lämmöstä, rakkaudesta. Tajusin, ett sitähän joulu on mulle aina ollut ja siks oon tuntenu niin paljon vihaa ja ärtymystä ku oon kuullu jonkun antavan joululahjoja pakosta! Tai viettävän joulua koska on pakko tai viettävän joulua sellasten ihmisten kanssa joita vihaa ja esittävän tykkäävänsä heistä. Miks tehä asioita pakosta? Ja antaa vieä toisten olla siinä uskossa ett antamasi aika ja lahjapaketti merkitsis jotain. Sehän on sulle vain pakkoa! Ja paskan vitut, kaikki on vapaaehtoista!! Sun ei oo pakko yhtään mitään!! Elä osta sitä saamarin suklaakonvehtirasiaa Ale-kyltin alta ja mieti mielessäs kuinka ovela oot ja naura vielä päälle, ett vietpä ainaki jotain! Elä lähetä joulukorttia jos nimen kirjottaminen ja postimerkin kalleus saa verenpainees kohoamaan. Elä tee yhtään mitään mikä ei tule sydämestäs.

Kaiken kaikkiaan joulu on pieniä asioita. Mä oon usein miettiny pään puhki, ett mitä kaikkea poikani haluaa lahjaksi ja miten saisin rahat riittämään. Mutt tänään tajusin senkin, ett itsekkäästi uskoessani musta tuntuu, ett paras joululahja minkä voin pojalleni antaa on mä ite. Se, ett äiti on yhä elossa. Kyllä mä kuolla haluan, mutt ei jouluna. En halua viiä pojaltani joulua. Vaikka mielessäni mä olin leikitelly ajatuksella kuolla samana päivänä kuin oon syntynytkin.

Kuten tekstistä huomaa mä käyn aikamoista kamppailua ja tasapainoilen kuoleman ja elämän, vihan ja rakkauden, koston ja anteeksiannon välillä. Kaikesta huolimatta haluan sanoa, ett mä todella oon halunnu muistaa teitä joille oon osannu postikortin lähettää ja joille oon joskus sanonu "kiitos ett oot olemassa". Teitä ei oo paljoa, mutt teitä kuitenkin on. <3