Suljetaan pahat arkkuun.

Terapiakäynti takana. Oli taas melkoisen raskas istunto. Kerroin terapeutille tunteista joiden kans oon paininu sen jälkeen kun olin nähny näyttelyssämme vierailleen henkilön meille jättämän viestin. Liitin tuon viestin "Onko kaikki avunn arvoisia"-postaukseen josta sen voi lukasta jos ei nyt hahmota mistä puhun. Aluksihan en tienny mitä ajatella kirjotuksesta, mutt sitt yllättäen esiin astu voimakkaita tunteita ja olin jo niiden syövereissä. Luin tuon viestin tänään terapeutille ja jännä huomio sitä lukiessa oli se, ett mun ääni meinas hävitä ihan ku mulla olis kunnon kurkkukipu tai jotain. Noh, luin sen ja siitä me sitten juteltiin koko loppu aika. Puhetta olis riittäny vielä toiseksikin istunnoksi, joten uskon ett tullaan palaamaan aiheeseen myöhemminkin. Ja viestistä keskusteleminen aukas uusia aiheita ja ajatuksia. Terapeutti ymmärsi kun kerroin kokeneeni seksuaalisen hyväksikäytön tapahtuneen uudelleen kun tämä "paha" oli salaa livahtanut näyttelyymme, keskelle meijän tyttöjen kipeitä muistoja ja arkoja asioita. Sanoin, ett onhan sanomattakin selvää, ett kaikille avoimeen näyttelyyn todellakin pääsevät kaikki, mutt siitä huolimatta olin ajatellut sen olevan turvallinen alue. Tuon "pahan" vierailu näyttelyssä muistutti mua siitä ettei missään voi olla turvassa, näitä "pahoja" voi olla missä vaan. Terapeutti sanoi, ett hän ulkopuolisena kuuli viestistä sanat anteeksiantamatonta ja tehnyt vääryyttä. Nämä siis voisi kertoa tämän "pahan" ymmärtäneen tehneensä väärin ja jollain tapaa katuvan tekojaan. Mä en kuitenkaan voi suoda minkäänlaista myötätuntoa tällaisia rikkojia kohtaan. En kykene. Ehkä jonain päivänä voin ymmärtää, ett pahoilla ihmisillä voi taustalla/menneisyydessä olla joku syy joka laittaa heijät toimimaan tietyllä tavalla. Se ainakin helpottaisi omaa syyllistämistä, eli enää ei tarvitsisi ajatella "mua on satutettu koska oon tämmönen" vaan voisin nähä asian niin, ett rikkojassa itsessään on se jokin joka aiheuttaa käytöksen. Siihen on kyllä matkaa...

Oon huomannu, ett terapiasta lähtiessä kaikki on kirkkaana ja selkeenä mun mielessä, mutt kotiin tullessa mä en enää muista juuri mitään. Kaikki ne oivallukset on unohtunu ja menee ehkä päivä tai kaks ennen ku asiat palaa kunnolla mieleen. Harmittaa usein kun ei heti pystykkään kertoon esim. beijbelle miten terapiassa meni vaan joudun vastaan "hyvin" vaikka hetki aiemmin olin hihkunu hyvää mieltä kun terapeutti oli hitusen saanu poistettua mun "väärää" ajattelua tai selittäen miks tunnen tietyllä tavalla tai ettei mun tarvi syyttää itteäni hulluksi.

Viikko sitten terapiassa me tehtiin mielikuvamatka jossa suljettiin kaikki pahat asiat ja tapahtumat arkkuun, piilotettiin arkku ja laitettiin avain piiloon. Terapeutti sano, ett ne asiat on nyt siellä ja mä voin olla täysin rauhassa niiltä. Tästä eteenpäin jos ne yrittää tunkeutua mun  mieleen mä voin rauhassa todeta niiden olevan arkussa joten ne ei pääse mua satuttaan. Me avataan arkku joskus tulevaisuudessa sitten kun on sen aika, mutt nyt mä oon "turva-alueella". Kumpa mä vaan muistaisin tuon myös sillon kun harhamieli huutelee syytöksiään.

Mä kuvittelin arkkuni tuollaseksi mikä kuvassa näkyy, mutta sen ympärillä menee metreittäin paksua rautaketjua. Sekä arkussa ett ketjussa on molemmissa lukot joihin on eri avaimet. Arkku on likainen, iso ja painava, sitä ei jaksa kantaa. Sen liikuttaminen onnistuu työntämällä. Arkusta kuuluu huutoa, rääkymistä ja itkua. Joku myös kuiskailee, mutt se ei oo ystävällinen. Se on mun muistojen arkku.

Viime yö meni yllättäen ilman painajaisia ja aamulla heräsin ilman pettymystä siitä etten nukkunut pois yön aikana. Aamulla väsytti kyllä uskomattoman paljon, mutt olin hyvillä mielin. Tänään on kaikinpuolin täysin erillainen mieli mitä on viime aikoina ollu. Ihmettelen ittekkin, ett mistäs nyt tuulee ennen ku hoksasin... ( Ja nyt seuraa varoitus, mikäli et halua lukea yksityiskohtia tai mielesi ei kestä rivouksia, lopeta lukeminen :) )  Mä sain eilen, eli rumasti sanottuna, me pantiin pitkästä aikaa. Onhan meillä yritystä ollu, mutt mun itkuun purskahtaminen kesken kaiken on hiukan laskenu tunnelmaa. Eilen en sitt saanu mitään kohtausta vaan pystyin olemaan hetkessä ja pääsin lentään tähtiin! Ja kyllä, seksi todellakin on mulle niin tärkeetä! Oon aiemmissa postauksissa kirjottanutkin seksistä ja mitä kaikkea se mulle merkkaa ja antaa, hyvässä ja pahassa. Eilen mä sain tuntee beijben jakamattoman huomion ja hetken me oltiin maailmassa vaan kahestaan ja se halus koskee mua kauniisti. Mä kaipaan seksiä, haluan nauttia ja kieriä kiimassa! Haluan voihia koko huoneen täyteen! I need that!!

Nauroin aamulla mielessäni, ett mähän voisin jättää lääkkeeni ottamatta ja harrastaa seksiä päivittäin... ;) Ehkä en ihan vielä kuitenkaan lähe toteuttaan tuota lääkkeiden pois jättämistä. :)