Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
shh....
lauantai 7. helmikuuta 2015
Elä pelkää.
Tuu mun luo, älä pelkää. En mä satuta sua, en enää ketään. Mua ei tarvi pelätä. Tuu mun luo, ihan lähelle. Koske mua, halaa kovasti. Elä pelkää, en mä enää mee rikki. Halaa mua tosi kovasti, ota mut syliin. Piä mua sun lähellä, tiukasti itteäs vasten. Oo mun kans. Anna mun sulkea silmäni ja olla hiljaa. Ollaan ihan hiljaa, kaikki sanottava on jo sanottu ja teot tehty. Silitä mun hiuksia, piä sylissä lujasti. Elä pelkää, mä vaan nukahan. Elä pelkää, en mäkään. Mä näen kaunista unta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaunista! <3
VastaaPoistaLääketokkurassa tuli toiveet ja päällimmäiset tunteet kirjotettua ylös...oli ja on yhä vieläkin niin paha olla. Mä en...osaa elää. Mutta kiitos sulle <3 ja ihana kun kävit.
PoistaKaipaus on paras tunne maailmassa. Joku kaipaa sua yhtä paljon. Levollisin mielin olla.
VastaaPoistaKumpa kaipais, sitten se ainakin pitäis lujasti kiinni saatuaan mut luokseen. Tai ehkäpä...ikuinen rauha, se mut haluaa.
VastaaPoistaIkuinen rauha on tässä. Sylikkäin toistemme hengitys tuntien. Kaksi kulkijaa toisiinsa kietoutuen. Kosketuksen ihomme koskettaessa sydämmestä lämpöisen tuulahduksen päivään siivittäen. Rakkaus on pysyvää vahvistuen tulessa. Tunteet monimuotoiset kauniiksi uudelleen synnyttäen. Savinen astia särjetty pahassa maailmassa. Tuli roihuava välillämme sitoo meidät yhdeksi. Astia vahva särkymätön. Suojaa elämänveden sisällään. Elämme toisillemme <3 Odotan seuraavaa näkemistämme....
VastaaPoista