Just kidding!

Mun täytyy tunnustaa yks juttu...Mä en oo ollu täysin rehellinen tänä päivänä. Oon yrittäny voija paremmin ja yritin kai niin kovasti ett mieli menee huonommaksi. Huijasin...näyttelin, jekutin, narasin. TADAA!! YLLÄTYS!! Huonosti menee edelleen!! Hauskaa, eikö?!

Mä oon pinnistäny kaiken vähäisen voimani ja tsempannu. Halusin ihan oikiasti voija vähän paremmin, olla ilosempi ja mukavampi. Mutt ei...ei se onnistunutkaan. Mä en voi hyvin. Mä voin oikeestaan aika helvetin huonosti. Eilen sain niin voimakkaan "kohtauksen" ett lähin töihin yli tunnin etuajassa ja vaan siksi ett pääsin kotoa pois. Mä en tiiä mitä tapahtu tai mikä kohtauksen aiheutti, mutt jotain tapahtu mun sisällä...olin niin täynnä raivoa! Halusin tarttua puukkoon pitkästä aikaa ja viiltää syvemmältä ku koskaan ennen, halusin repiä hiukset päästä ja hakata nyrkit verille! mun oli pakko päästä ulos kotoa!! Eka kerran mun mieleen tuli ajatus ett ehkä mun ois hyvä käyä...osastolla levähtään. Bussissa istuessa mä mietin omaa vointia, säikähin itteeni tosi paljon. Mä en tuntenu enää itteeni.

Kaikesta huolimatta, jatkoin bussissa istumista ja menin töihin. Työvaatteita vaihtaessa puin kasvoille kestohymyn ja valmistautuin näytteleen sitä helkutin ilosta ja ystävällistä Jaskaa joka aina jaksaa ja jaksaa...ja jaksaa. En tiiä miten selvisin eilisestä  työpäivästä. Ja tämän päiväsestä...ja huomisesta. Ja sitä seuraavasta...

Mä myös yritin eilen iltavuorosta kotiuduttua puhua beijben kans ja jopa ite alotin keskustelun. Kysyin " mitä me tehtäs tälle mun mielelle". Sitt selitin beijbelle päivästä ja kohtauksesta, juteltiin siitä vähän jotain, mutt yhtäkkiä juttelu loppu toisen vessareissuun... Sittenpä mä mietin kaikkea yksikseni. En tiiä miks tää on niin vaikeeta.

Tänään töissä sain beijbeltä tekstarin jossa se kysy ett rakastanko mä sitä enää. Vastasin, ett tietenki! Ja siihen sain kuulla ett jokunen aika sitten en osannu sanoo mitä tunnen beijbee kohtaan, etten tiiä rakastanko enää. Säikähin taas!! Mulla ei oo tuollasesta mitään mielikuvaa! Kerroin beijbelle ettei mun rakkaus lopu mun sairastamiseen! Edelleen mä vaan mietin ett kuinka paljon mä unohtelen asioita....tai onko mun muistin pimentoon jääny jotain muutakin?!

Tää päivä on menny näytellen ja iltaa kohen se on käyny yhä hankalammaksi. Hermostuttaa ja ahistaa... ja varmaan tää postauski on hitusen sekava tai vaikeelukuinen. Mutt niin on mun mielikin.