Taas se tuli...kaaos. Ja riita... Mä en enää pysty mihinkään muuhun ku joko aiheuttaan paskaa ympärille tai sitt kyynelten valuessa miettiä mitä kaikkee pitää ottaa huomioon ku...niinh. Ja mä oon miettiny myös sitä puolta ett se ei tuottas muille paljon hommia ja haittaa. Mä en esim. halua ett mut löytäis joku tuttu tai vaikka joku viaton lapsi. En myöskään halua tehä mitään "sotkua" kotona enkä sillon voi myöskään olla varma kuka mut löytää. Paras olis ilmottaa jollain tavalla viranomaisille mistä kroppa on haettavissa ja ne ei myöskään ottais asiaa henkilökohtasesti vaan oisin osa niiden työtä. Huoh...
Mä en osaa enkä jaksa ajatella mitään muuta. Hetkittäin mulla saattaa olla lyhyt hyvä hetki mutt pian joku taas vetäsee mut pimeyteen. Ja sitt hermostun ku tunnen kuin kroppa alkaa reagoimaan ahistukseen ja mieli yrittää taistella vastaan. En jaksa tällasta!! Joka helvetin päivä!!
Poika meni parhaalle kaverilleen yökylään ja mä kaappasin tyynyn ja peiton ja tulin pojan sänkyyn. Yön vietän tässä huoneessa. Oma makuuhuone on kielletty paikka...enkä mä jaksa taas tapella beijben kans siitä ku en osaa tuoda asioita julki ja sanoo jos haluan puhua!!!!! Vittu leviää pääääääää!!!!
huomenna ois ollu kontrolliaika mielenterveystoimistossa omahoitajan luona mutt joutuin siirtään sitä koska tiistain traumaterapia oli taas siirtyny huomiselle. Omahoitajan luona oisin voinu puhua tilanteen huononemisesta ja etten mä taijakkaan pärjätä... Mutt uskonko mä ihan oikiasti enää ett joku puhuminen tois mulle elämänhalun takas ja veis itsevihan ja tuskan pois?! Kumpa se meniski niin...
Mulla on paha olla ku oon tämmönen...saastanen ja likanen ihmisraato!
Voi rakas!
VastaaPoistaPuhuminen ei ehkä auta akuutisti juuri nyt, mutta pidemmän päälle varmasti. Ja tärkeintä olisi nyt saada sut sellaisten ihmisten keskelle, jotka tietävät, mitä tehdä, tunnistavat pahan olon ja osaavat auttaa. Se on totta, että pelkkä puhuminen ei puhdista, etenkään jos ei tiedä, mitä puhua tai kenelle. Älä tee mitään peruuttamatonta! Mee päivystykseen tai polille, tai mihin sun vain on helpoin mennä - tai soittaa - ja kerro suoraan ja mukisematta, että olet suunnitellut itsemurhaa. Niillä on keinot sun pelastamiseen, eikä sun tarvitse taistella yksin. Ensimmäinen askel voi olla se vaikein, sen jälkeen sä saat tukea ja sulle näytetään, mihin suuntaan kävellä.
Sun ei pidä taistella päästäksesi töihin tai selvitäksesi työpäivästä. Se ei selvästi pidä sua enää pinnalla, vaan tarvitset enemmän. Elämä on muutakin kuin töihin menemistä, eläminen on muutakin kuin kärsimistä ja vihaa.
Kiitos koko sydämestäni <3 sanas tuntu hyvältä. Näin "hyvällä mielellä" ollessa mä tajuan ja ymmärrän ett kaikista parasta olis se, ett menisin ja pääsisin turvaan iteltäni. Mutt mä pelkään osastolle menoa, pelkään sitä ettei mua ymmärrettäis siellä vaan olisin entistä yksinäisempi. Pelkään myös sitä ettei mua otettais tosissaan, tai että mä viimesillä voimilla raahaudun hoitoon ja sitt mulle ei oliskaan tilaa. :( Mietin kovasti tuota lausetta "Eläminen on muutakin kuin kärsimistä ja vihaa". Mä haluaisin ett lopulta mä saisin nähä sellasen päivän. Toivoisin, ett jonain päivänä mä oisin onnellinen.
VastaaPoista