Paha mun sisällä.

Mä alan jo pelkään itteeni, omia tunteita ja ajatuksia. Ihan ku köysi kiristyis mun kaulan ympärillä ja happi loppuu vähitellen, aika on lopussa. Mä en hallitte itteeni ollenkaan! Oon niin täynnä kaikkee etten pysty olla! Oon yrittäny muuttaa elämääni ja koittaa hakeutua tekeen sellasia asioita jotka tekee mun mielen ja olon hyväksi, mutt ei. Se ei oo niin helppoo, se ei onnistu. Sitten tunnen itteni vielä enemmän naurettavaksi kun menin reppana paska kuvitteleen mun onnistuvan jossakin! Hävettää... Mä häpeän itteeni enkä mä voi ymmärtää miten pystyin välillä kuvitteleen itestäni jotain muuta. Mikä mä luulin olevani? Miks mä oisin jotain muuta?

Viime aikoina en oo joka yö pystyny ees nukkuun makkarissa vaan oon joutunu tekeen pedin olkkariin. Makuuhuone ei oo tullu kysymykseenkään. Se on paha paikka eikä siellä voi olla turvassa. Siellä ei voi hengittää eikä liikkua, siellä lamaantuu.

Mä haluaisin itkee. Haluaisin tarttua puukkoon ja painaa sen ihoa vasten. Musta tuntuu ett ainoastaan kipu voi antaa mulle rauhan, mun on päästettävä se paha olo ulos mun sisältä. Mun on pakko. Mä en jaksa enää olla reipas, kunnollinen ja niin saatanan ilonen. En jaksa enkä halua. En halua olla mä, enkä halua olla itteni kans. Se on ku hirviö mun sisällä eikä anna mun rauhottua. Se ei anna mun parantua eikä halua ett mä selviäisin.

Oon pahoillani ett yhä kitisen ja vingun samoista asioista, samoista peloista ja tunteista, anteeksi. Täytyy vaan sanoa kaikki sanottava.