Paha olo jatkuu. Viime yöksi otin tarvittavista Oxaminin sillä tajusin etten mä ahistukselta uskaltais painaa päätä tyynyyn. Eilen syömisetkin jäi tosi vähiin, en vaan voinu kuvitella syöväni mitään. Nukkumaan mennessä uskaltautuin syömään kupillisen riisisöpöttiä...itkin ja söin. Beijb kysy, ett mikä on ja sain kyyneleiden valuessa vastattua etten kestä olla itteni kans. Söin loppuun ja menin sänkyyn...itketti niin perkeleesti. Ahistus myllersi mun rinnassa, poltti mun käsiä. Lopulta nukahin...ja näin painajaisia kuten nykyään aina. Mä en halua nähä niitä enää!!! Mä voin olla hakattavana ja liattavana, mutt en enää kestä pelkoa yksin jäämisestä! En tarkota ett mulla on pakko olla koko ajan joku, ei niin. Vaan pelkään jäähä yksin sillon ku pahimmat asiat tapahtuu! Oon oppinu, ett ensin tapahtuu kamalia...sitten kaikki kääntyy sua vastaan. Kukaan ei usko sua. Kukaan ei pyyhi sun kyyneliä. Kukaan ei uskalla olla sun vierellä. Kukaan ei auta!! Oot niin saastaa!!
*kuole saatanan paska, ei kukaan tuu sua kaipaan, etkö nää kuin vaikeeksi teet kaikkien elämän, päästä irti ja tapa ittes* harhamieli kuiskii...
Enkä mä enää tiiä mikä on totta, missä menee oikeiden tapahtuneiden asioiden ja harhamielen puheiden raja. Mua pelottaa... Ei mun kuulu olla tämmönen! Miks musta on tullu tämmönen? Miks musta tehtiin tämmönen? Kuka helvetti mun sisällä on ja haluaa tuhota mut?! Olkaa joku niin kiltti ja ottakaa tää olo pois...mä rukoilen, ottakaa tää pois!
Kyllä mä sen tiiän ett oon tehny pahoja asioita, mutt mielestäni mä oon kärsiny jo riittävästi. Mä en jaksa enää päivääkään tällasta. Kyllä mä oon rangaistukseni saanu. Jos huomista ei voija saaha paremmaksi niin mä anelen voimia ja rohkeutta jotta jaksaisin lentää pois, ett pääsisin rauhaan kaikelta. Oon onnistunu huijaan itteäni kattomaan vielä yhen päivän, vielä jonkun hetken, seuraavan viikonlopun jne. Mutt en usko pystyväni siihen enää. Pari vuotta oon antanu elämälle aikaa näyttää mitä sillä on mulle tarjottavana...mutt edelleen tuska asuu mun sisällä. En nää pelastusta.
Mä oon niin pahoillani.
Voimia :/ Ei kukaan ansaitse kärsiä noin, tekeehän kaikki joskus jotain pahaa, mutta ei senkään takia pitäisi kärsiä. Ollenkaan. Toivon todella että joskus näet valoa tunnelin päässä <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3 mä oon yrittäny olla sitkeä ja rohkea ja vahva mutt oon alkanu uskomaan ett tällä kertaa mulle laitettiin liian raskas taakka kantaa. Pahinta tässä kaikessa on kattoa kuinka ympärillä olevat joutuu kärsimään siitä ku mä en osaa olla...
VastaaPoista