Persoonien sekamelskaa!

Aamuun heräsin sekavissa tunteissa enkä olis halunnu herätä ollenkaan. Kuinka tyhjältä ihmisestä voikaan tuntua, missään ei tunnu olevan mitää järkeä eikä mikään jaksa innostaa alottaa uus päivä. Oon täydellisesti hukassa! Kiinnostavien asioiden löytäminen on tosi työlästä...mä en jaksa. Enkä mä pärjää yksin. Oon yrittäny ja yrittäny... Treenaaminen on yksi harvoista asioista jotka tuottaa mulle mielihyvää, kai siksi koska saan "rääkätä" kroppaa ja yrittää muokata siitä sellanen missä mä viihtyisin. Mä olin nähny ilmotuksen, ett vähän matkan päähän on aukastu uus kuntosali jonka jäseneksi halusin liittyä. Olin niin onnellinen siitä tunteesta kun innostuin jostain ja halusin nopeesti saaha homman aluille. Mutt...niih...eilen menin nettiin kirjaamaan itteäni jäseneksi ja samalla oli tarkotus maksaa kuukausimaksu. Eipä se niin mennytkään, sillä siihen samaan piti maksaa myös joku alotusmaksu eli summa kaksinkertaistu. Eihän tuo oo ongelma sinänsä, mutt ku multa vaatii helvetisti ett pystyn tuhlaamaan itteeni ees sen kuukausimaksun verran...en sitt osannu käsitellä tuota juonenkäännettä etenkin kun kotona oli taas kaikkea muuta hässäkkää samaan aikaan. Tuntu taas tosi pahalta ett asioihin piti tulla tuollasia ongelmia heti kun mä innostun jostain joka tekis mun mielelle ja kropalle hyvää! Laitoin beijbelle viestiä pari tuntia sitten ett jaksaisko sä lähtee nyrkkeileen illalla, mutt heikolta näyttää sekin. Ja bussilla kulkeminen nyrkkeileen on aika tympeetä toiselle puolen kaupunkia. Vituttaa!! Onhan tuossa vieressä liikuntahalli jossa on mahollisuus myös käyä salilla, mutt se on ärsyttävän pieni paikka eikä ees kaikkia laitteita saatavilla joita haluaisin. Ja toisaalta taas...yksin treenaaminen on aika tylsää, yksinäistä. Kaipa mä pelkään siinäkin sitä ett havahun miettiin ett miks ihmeessä mä teen sitä...ja siihen mulla ei oo vastausta.

Sain tänään myös puhelun sieltä traumaterapiakeskuksesta ja kyse oli dissosiaatiohäiriö ja vanhemmuus-ryhmästä johon hain ja jonka haastattelu kesti vajaa neljä tuntia. Mut valittiin siihen ryhmään. Nyt kai pitäis hyppiä ilosta..? Se nainen linjan toisessa päässä hihku ihan ett "no miltä nyt tuntuu, eikö oo mahtava juttu, wuhuu" ja mä sain itteni kuulostamaan kai tosi onnelliselta ja sain jopa naurahdettua sekä sanottua kiitokset. Todellisuudessa mun ilmekkään ei värähtäny. Mielessäni olin pahoillani sen naisen puolesta sillä se todellakin oli niin jännittyny ja kuvitteli antavansa mulle todella mahtavia uutisia jotka pelastais mun päivän, mutt se ei tienny ett samaan aikaan kun se oli toimistossaan näppäilly mun numeron mä surffailin itsetuhoisuus-sivuistoilla. Yllätin taas itteni kuinka nopeesti saan vaihettua roolia ja vakuutettua olevani jotain muuta.

Oonhan mä vuosia harjotellu joten ei oo hukkaan menny! Viime terapiakäynnillä puhuttiinki siitä kuinka monta eri persoonaa mulla on, mutt mä en osannu erotella niitä kovinkaan montaa. Yks ainakin on usein näkyvillä, se joka aina jaksaa eikä koskaan väsy, ei koskaan sano ei. Se tyyppi ei koskaan suostu laskemaan naamaria kasvoilta, se on yhtä naamarin kans. Se tekee kaikkensa jotta kukaan ei saisi tietää mitään. Se tyyppi hymyilee ja on ilonen, kohtelias ja ystävällinen. Hän kantaa kaikkien murheet ja antaa viimeisenkin voiman rippeensä toisen puolesta. Jopa synnyttäessään lapsensa hän ei päästäny ääntäkään, eikä keisarinleikkauksen jälkeen suostunu lääketokkurassa nukahtamaan, sillä jos vaikka hoitajilla olisi jotain asiaa niin hän ei halua olla hankala asiakas ja vaikeuttaa toisten työtä.

Huomenna on taas terapia. Hermostuttaa sekin. Viime kerralla puhuttiin myös kosketuksesta ja  koskettamisesta ja terapeutti sai kuulla hieman enemmän musta ja siitä miksi kosketuksen vastaanottaminen on mulle niin vaikeeta, vaikka yks persoona musta oikeen janoaa kosketusta ja lämpöä, läheisyyttä. Se on tosi ristiriitasta samaan aikaan inhota kosketusta ja haluta sitä uskomattoman paljon! Siks kai me beijben kans ollaan niin kaukana toisista kun se ei koskaan voi tietää millä fiiliksillä milloinki oon. Ja on kai beijben vaikee ymmärtää sitä ett mun mielen sisällä on useita tyyppejä joita harhamieli ohjailee.

Mun kans on varmasti tosi vaikeeta olla ja elää. Ku enhän mä itekkään ymmärrä itteeni ja tuu toimeen itteni kans, niin miten joku muu voi ymmärtää? Äh...vaikeeta.