Vaikka mä oon kuinka yrittäny jaksaa ja yrittäny kamppailla kaikkea vastaan, oon antanu elämälle aikaa niin joskus se seinä tulee vastaan eikä voimia jatkamiseen enää oo. Mä en oo koskaan edes osannu kuvitellakkaan ett suru ja tuska voi tuntua näin syvältä, loputtomalta. Elämä satuttaa mua niin paljon etten mä pysty sietämään sitä. Mä en pysty olemaan tän olon kanssa. Enkö mä oo ansainnu elämää vai miks tästä on tehny näin musertavaa? Oonko mä vaan tavallista heeikompi koska en pysty jatkamaan vaan mun on luovutettava? Mua pelottaa enkä löydä enää suojaa jossa oisin turvassa. Mä en halua jäähä tänne. Mä en näe elämää tän tuskan kestämisen arvoisena. Mä en näe enää muuta kuin eptoivoa, toivottomuutta ja pimeyttä.
<3
VastaaPoistaMun on niin paha olla... :'(
PoistaVaikka elämä sortaa sua pohjalle ja aina vain alaspäin, vaikka ehkä jo hetken luulit että olit jo pohjalla. Silti koita jaksaa uskoa hetkeen parempaan. Hetkeen kauniinpaan. Se hetki on olemassa. Ei ehkä vielä täällä, mutta kyllä se tulee, kunhan vain löytäisit voiman rippeen, joka kantais sua aina päivään seuraavaan ja niin kauan, että se hetki kaunis kohtaa sut ja pian huomaat, että sitä kannatti odottaa ja toivoa. Ja siinä hetkessä olet oman elämäsi voittaja. Tsemppiä sulle!
VastaaPoistaKiitos, kauniit sanas sai kyyneleet valumaan. Mä yritän mennä eteenpäin, vain minuutti minuutilta. Enempää en jaksa. Roikun blogini sivuilla sillä jotenki musta tuntuu ett täällä mä voin edes hiukan olla piilossa itsetuholta.
PoistaEi se väärin oo hakea tukea blogista. Sehän on hyvä asia, että voit tänne tulla pahan olosi kanssa ja saada täältä vertaistukea :)
VastaaPoistaNiin mä oon ajatellutkin, blogi taitaa olla mun pelastusrengas.
Poista