Tunnen pahoja asioita.

Tiiätkö mitä mä usein teen, etenki iltaisin ku ootan unen tuloa? Mä leikin voittaneeni lotossa ja selailen Etuovi.comin sivuja miettien minkä talon ostaisin, tai minkä mökin tai loma-asunnon. Tai sitt selailen matkaoppaiden sivuja ja mietin millaiselle reissulle lähtisin miljonäärinä kun kaikki olis mahollista. Se tuntuu uskomattoman hyvältä (vaikkakin mielikuvituksessa) kuvitella ett kaikki todella vois olla mahollista, ett mä pääsisin pois edes hetkeksi. Eikö oo hölmöä?! Joskus mä löydän jonkun todella kauniin tai persoonallisen talon joka tuntuis ihan omalta ja mä todella hetken ajattelen sen olevan mun. Saatan alkaa kuvitteleen millasen keittiöpöydän sinne haluaisin ja millainen ovimatto sinne sopis. Ei mulla taija enää oikeita haaveita tai unelmia ollakkaan. Tai sitten ne on yhtä mahottomia kuin tuo lottovoittokin, ellei vielä mahottomampiakin. En mä haaveile edes parantumisesta. Enää en toivo saavani elämääni takaisin, sillä mä oon tajunnu kuinka paljon mun sairaus ja oireilu vaikuttaa toistenkin elämään. Ei kukaan, jonka elämään mä "kuulun", voi elää rauhallista ja iloista elämää.

Niin, kyllähän mun pitäis sanoa, ett unelmoin paremmasta tulvaisuudesta tai onnellisesta loppuelämästä. Mutt mä en tee niin, en pysty. Joulupukki tai Muumilaakso on mulle todellisempia kuin tulevaisuus tai onnellisuus. Mä tunnen helvetin huonoa omaatuntoa kun en pysty nauttimaan jokaisesta päivästä tai yleensäkkin "olemaan läsnä" tai antamaan itestäni jotain. Ehkä mä eniten pelkään sitä etten mä kelpaa tällasena rikkinäisenä. Noh, miks mä kelpaisisin? Eihän multa saa mitään muuta ku mielipahaa ja harmia, huolia ja pahaa mieltä. Mä haluaisin olla se Jaska joka nauraa ja hymyilee niin ett silmät tuikkii ja poskissa nipistelee. Mä haluaisin elää hetkessä ja nauttia pelkästä olemisesta. Haluaisin mennä maailmalle ja hankkia uusia kokemuksia, mennä teatteriin ja juoda lasi viiniä. Haluaisin tälläytyä monta tuntia, mennä yöelämään ja tanssia jalat kipeiksi. Haluaisin pitää kädestä tai olla lähellä. Haluaisin kokeilla uusia herkullisia reseptejä ja syöttää kaikille mahat täyteen. Haluaisin syödä suklaata ja uppoutua hyvään kirjaan villasukat jalassa. Haluaisin elää. Mutt se ei oo mahollista, kuten ei lottovoittokaan. Mä en osaa elää, en pysty. Mulla ei oo voimia olla sama ihminen mitä ennen oon ollu.

Tää päivä on ollu jälleen kamala vaikka mitään ihmeempää ei ookkaan tapahtunut. Mä en vaan oo jaksanu yhtään mitään. En oo tainnu ees sanoa montaakaan lausetta koko päivän aikana. Oon vaan ollu ja tuntenu pahoja asioita. Mä vihaan näitä päiviä jolloin mulla on aikaa ajatella, sillä mieli ei anna mun päähän mahtua muuta kuin itseni syyttely, mitätöinti ja lopullinen nukahtaminen. Noiden tunteiden kans selviäminen ei oo helppoa ja siks kai mulla ei riitäkään voimia mihinkään muuhun. Voi helvetti vie...tää saatanan masennus pitää mua niin tiukasti näpeissään eikä sillä oo aikomustakaan päästää irti.