Jos mä oon oikee...

Mä en tiiä miks mä teen tätä, miks kirjotan, miks helvetti vie enää edes yritän. Miks mä annan itestäni kaiken saamatta mitään takasin? Miks mä yhä teen kaikkeni toisten eteen vaikka mulla ei oo enää voimia kannatella itteänikään. Miks mä yhä oon pelkkää ilmaa vaikka yritin niin kovasti olla näkyvä, elossa? Kuten Sanni laulaa:

             Oon vuokralla mun kehossa
             Asunnon maksan ruokapalkalla
            Maali rapisee seinät lohkeilee
             Kuka korjaa?

             Kun kadulla kysytään multa mikä vuosi
             Mä en oo varma
             Kysykää niiltä jotka tietävät
             Mistä tulevat

             Jos mä oon oikee
             Miks kadulla mun läpi kävellään
             Jos oon oikee

             Miksen muista omaa nimeänikään
             Kai mä hengitän

             Juttelen vaikken tunne sanoja
            Mun äidinkieli kuin hepreaa
             Herään illalla
             Nukahdan aamulla
             Elän valveunessa
             Mä olen yksin vaik metro täynnä on ihmisii
             Ne katsoo läpi vaik tartun niiden käsistä kii
             Ei oo olemassa kummituksii, eiks nii?

             Miks kadulla mun läpi kävellään
              Jos oon oikee
             Miksen muista omaa nimeänikään
              Kai mä hengitän

              Jos mä oon oikee
             Miksei peili heijasta mua enää
             Jos oon oikee
             Miksen muista omaa nimeänikään
             Kai mä hengitän

             Rautatieasema maanantaina ruuhkaisa
             Kaikilla tuntuu olevan kiire ja suunta
             Mä oon ulkopuolella vaik seison sisällä
             Jos oon jo kotona, miten voi olla koti-ikävä
            Mitä tarkoittaa, jossei tarinaan kuulu
             Jos puhaltaa ikkunaan mut se ei ees huurru
             Onko tää kaupunki täynnä elävii kuolleita
             Vai katselenko kuvaa rajan toiselta puolelta

Musta tuntuu etten mä enää ole elossa. Se pienen pieni murunenkin elämähalusta on muuttunu sileäksi hiekaksi ja valunu pois. En osaa edes selittää miltä musta tuntuu just nyt. Tää synkkyys tummenee mun ympärillä päivä päivältä ja mä en pysty näkemään suuntaa mihin mennä, eikä mun jalat enää kanna. Tää tyhjyys... ja yksinäisyys on niin...tappavaa. Enää mä en elättele harhakuvitelmia tulevaisuudesta. Sellasta ei ole. Mä oon antanu elämälle aikaa näyttää, ett taistelu olis jonkun arvosta, ett asiat muuttuu. Oon todellakin antanu aikaa ja yrittäny. Oisin tarvinnu välillä ihan vaikka jonkun aivan pienen hyvän jutun eikä pelkkää kipua ja surua jatkuvasti. Mä oon miettiny elämääni taaksepäin ja saanu jälleen huomata kuinka paljon osumia oon ottanu vastaan ja kuinka monta ovea mun silmille on läimästy. Se ei voi enää jatkua niin. Se ei voi jatkua yhtään mitenkään.

Kumpa joku vois ottaa multa pois tän tunteen. Kumpa pääsisin pois, ihan minne vaan. Kumpa kaikki olis hyvin. 

Kumpa kaikki olis hyvin.

Kumpa kaikki olis hyvin.