Muistot elää.

Niin paljon asioita on tapahtunu, sekä hyviä että huonompia juttuja. Jotku hetket on ollu tosi ihaniakin. Mun pitäis kai olla ilonen, mutt mä...en pysty. En osaa, tai en uskalla. Epätoivo on kaivanu ittensä liian syvälle muhun enkä mä pääse siitä irti. Muistot nakertaa ja syö mut elävältä. Mä en pysty unohtaan asioita. Muistot tuntuu mun sisällä, keho ei anna unohtaa. Mieli muistaa tuoksut...äänet...sanat...kaiken. Mä pelkään liikaa. En osaa olla aikuisena itsenäni nykyhetkessä ja rauhotella lapsiosiani. Oon aivan yhtä peloissani ja ahistunu kuin ne traumatisoituneet pienetkin.