Eilen oli taas terapia jonka jälkeen olin aivan...hmm...eksyksissä ja täynnä jotain sellasta tunnetta jota en osaa nimetä. Terapiasta lähdettyä kävelin keskustan läpi yhtä kävelykatua pitkin. Näin yhden kahvilan terassilla siskon ja hänen poikakaverinsa. Sisko yritti olla kuin ei olis mua huomannut ja alkoi supisemaan poikakaverilleen jotain joka sitten käänty kattomaan mua. Siinä ne "tosi huomaamatta" kilpaa vahtasivat mun kävellessä ohi. Pisti saatanan vihaksi, en tiiä miks. Niihin törmääminen jotenki kruunas terapiakäynnin ja bussiin istuttuani hoin mielessäni "haluun äkkiä kotiin...pian nyt, haluun kotiin". Kotiin päästyä olin ihan lopussa ja voimaton. Makasin sängyllä ja mietin terapiakäyntiä. Mietin mennyttä elämää, lapsuutta ja nuoruutta. Olin lopussa, väsyny. Käyn terapiassa puhuttuja asioita läpi toisella kertaa sillä en koe vielä olevani täysin toipunu ja selvillä ajatuksistani. Lupaamani "pelkopostaus" tulee myös myöhemmin.
Kello on nyt 1.26 joten suljen blogin sivut tältä erää. Sinänsä aika turha postaus, mutt en hirveesti uskalla/halua avata ikäviä juttuja. Hyviä öitä itse kullekkin.
Mulla on kans terapian jälkeen monesti ihan väsy ja pää sekaisin. Ja haluaa vaan äkkiä kotia.
VastaaPoistaNiin, se on ihan perseestä. Joskus sitä on helpottunu ja rauhallisin mielin kun on saanu tyhjennettyä mieltä, mutt joskus tuntuu ett sitä on aivan hajalla ja elämältä olis kadonnu pohja. Voimia meille <3
PoistaMun mielestä tämä ei ollut ollenkaan turha postaus! Todella hienoa pohdintaa sun omasta jaksamisesta ja muiden ihmisten tyhmyydestä. Sä edistyt koko ajan, mutta sun on sitä aivan mahdoton omalta kohdaltasi nähdä. Se, että väsyy terapiassa tarkoittaa sitä, että siellä tapahtuu paljon asioita ja tarvitset aikaa niiden työstämiseen. Me sinun blogisi lukijat pystytään odottamaan ja tarvittaessa olemaan myös ilman postauksiasi, älä tunne siitä syyllisyyttä ollenkaan! Hoida sitä ihanaa pientä tyttöä sisälläsi huolella <3
VastaaPoistaKiitos ymmärryksestä ja lohduttavista sanoista! <3 on totta, ett usein pelkään tuottavani pettymyksen jollekkin kun en jaksakaan kirjoittaa ja siitä seuraa voimakas syyllisyys. Terapiasta toipuminen vie aikaa ja käsiteltyjen asioiden hyväksyminen ja sisäistäminen vaatii oman aikansa. Kumpa pienet lapsiosani myös ymmärtäisivät sen eivätkä tuntisi tarvetta piiloutua.
Poista