Ei jokaisesta joutsenta tule.

Mä en kestä nähä itteeni. En halua nähä itteäni peilistä, enkä todellakaan valokuvista. Mä oon helvetin vastenmielinen! En tiiä mikä tän aiheuttaa näin voimakkaana just nyt, mutt jonkun aikaa musta on tuntunu ulkoisesti(kin) tosi pahalta. Mulle on jo pidemmän aikaa huomautettu ett facebookkiin vois päivitellä naamakuvia, mutt en mä voi... En vaan kestä sitä miltä näytän. Häpeän itteeni suunnattoman paljon.

Käytiin moikkaamassa mun veljeä Suomen Tivolissa jossa se on tän kesän töissä. Kävin veljen kans yhessä laitteessa sen tauon aikana ja Beijb oli ottanu kuvan. Se näytti sen mulle...ja hyi saatana. Mun kasvot...ne on ku läjä homehtunnutta pullataikinaa heitettynä seinään...mun vartalo...ei helvetti!! Mikä mussa on vikana?!?! En halua missään olevan musta kuvallisia todisteita.

Mä en ymmärrä, ett mikä mun kasvoissa on sillä musta tuntuu ettei ne koskaan oo "ihmisiksi" vaan näytän aina jotenki kummalta...ihan ku joku epämuodostunu tyhjäpää. Siks ihmettelen ihmisiä jotka voi ja saa otettua ittestään monta selfietä joka päivä ja mä en pysty kattoon itestäni ees peilikuvaa ilman iljetystä ja kyyneleitä silmissä. Mä en ees halua ett kukaan kattoo muhun päin. On paljon helpompaa eristää ittensä pimeään huoneeseen kuin olla jossain ihmisten silmien edessä. Ihmettelen miks ajattelen näin, sillä ei aina näin oo ollu. Nykyään mä tunnen vaan suurta vastenmielisyyttä, halveksuntaa ja häpeää itestäni.

Tänään töissä aloin miettiin, ett kuinka pitkälle ihmiset yleensä ja kuin pitkälle mä olisin valmis meneen jotta saisin muokattua itestäni "kauniimman" tai siedettävämmän. Huomasin töissä, ett mä oon yks erittäin harvoista naispuolisista työntekijöistä joilla ei oo tekoripsiä. Hetken jopa mietin, ett pitäskö munki hankkia sellaset sillä rakastan tummia (ja näyttäviä) silmiä, mutt sitt tunsin itteni ihan naurettavaksi. Miltä helvetti mä näyttäsin sellaset räpsyttimet naamalla?!? NARRI!!! Ja nyt hävettää! Mitä mä oikeen kuvittelin... (kuulen naurua pääni sisällä...mua osotellaan ja mulle nauretaan)

Pari kertaa elämäni aikana oon käyny kosmetologilla ja siitä unelmoin yhä. Siinäkin suurena kynnyksenä on pelko siitä ett entä jos kosmetologi ei halua koskea muhun...jos se nauraa mulle miettien ettei sen hoidot musta kaunista tee. Ja hierojalla oon käyny kerran, osaksi sen vuoksi että työni "vaatii" sitä. Silloinki mä hermoilin sitä ette jos se pitää mua ällöttävänä eikä halua koskee mua ja mä tavallaan pakotan sen siihen. Ja se tuntuu pahalta. En mä halua ketään pakottaa...

Haluaisin silpoa itteni pieniksi palasiksi, murskata veriseksi möhnäksi ja hyppiä päällä.