Mulla on kaikkien muitten ongelmien lisäksi vääristyny minäkuva, kehonkuva. Nuorempana (josta tuun kertomaan myöhemmin) mä halusin kadottaa ja tuhota itestäni kaiken joka tekee musta naisen, joka saa mut näyttään naissukupuolen edustajalta. Mä ajattelin, ett jos mä olisin poikamaisempi, pienempi, olematon niin mä olisin turvassa. Nykyään oon päässy pois tuosta ajattelusta, vaikkakin mä yleensä etin vikaa itestäni jos/kun ongelmia tulee ja haluan rikkoa itteni. Enää mä en kuitenkaan halua kuihtua tai olla olematon.
Mä oon muutaman kuukauden käynyt kuntonyrkkeilemässä n. 2-3 kertaa viikossa, riippuen ihan miten työvuorojen kans sopii. Muuten mä käyn juoksemassa lenkkiä jonka jälkeen kahvakuulailen tai teen muuta lihaskuntoa. Oon ottanu tueksi myös proteiinijauheet. Kuulostaa hitokseen reippaalta touhulta, mutt eih... kieltämättä mun mieli voi tosi paljon paremmin ja oon virkeämpi ja työvaatteet on kokoa pienemmät ja jotku on maininnu laihtumisesta. Mutt... :/ mä en oo hirveesti käyttäny aikaa peiliin tuijotteluun, enkä ees käy puntarilla, joten "havahduin" kunnolla laihtumiseen kun olin ostamassa uusia ritsikoita viikko sitten. Ku mä katoin peilistä itteeni, mä en tuntenu sitä mitä näin...se oli ihan jonku toisen kroppa!! Mä näin ett olin hoikistunu ja treeni kai alko näkyyn, mutt se en ollu mä! Mä jotenki säikähin vartaloa ja koko tilannetta...kyyneleet tuli silmiin. Mä tunsin itteni niiiiiin naurettavaksi siinä sievissä rintsikoissa!! Mikä hitto muhun meni..? Mä olin innolla oottanu ett pääsen ostaan uusia ihania juttuja kesäksi ja sitt reaktio olikin tuo...
Ja tänään...menin ostaan bikinit, silää kaikki vanhat oli jääny isoiksi tai ne ei vaan sopinu. Ja helkutti!!! Me kierrettiin prismat, kärkkäiset, urheilupuolet, alehyllyt ja kaikki, ja mä vekslasin bikinejä ees taas...mutt eih! Törmäsin siihen taas...se täysin vieras kroppa seiso siellä kopissa idioottina luullen ett sen päälle sais puettua jotain ja sillai ettei tuota kanssaihmisille liiaksi naurun aihetta! Se oli kamalaa... mun vartalo ei ollu mihinkään sopiva...ihan ku en tuntis itteeni ollenkaan, enkä tuntis vartaloni kurveja tai muutakaan. Mä en osannu!! Taas tuli itku...enkä mä päässy mihinkään piiloon. Lopulta mä löysin kyllä yhet jotka vähiten tuotti pahaa mieltä tai hilpeyttä, kai ne oli ihan kivat. Mä vaan mietin, ett miks mä reagoin noin vahvasti?! Eikö mun pitäis olla ilonen ku treenin tuloksia alkaa näkyyn?! Millanen mä oikeen haluan olla... tai onko sellasta?
Mä oon aina ollu harteikas ja leveälanteinen ja kaikki sanoo ett tiimalasivartalo on kaikista paras, mutt ei mulla oo mikään voittajafiilis. Nyrkkeily on kyllä ehottomasti mun juttu ja mä haluan treenata kunnolla, lyödä...punnertaa, lyödä lisää, juosta, hyppiä, hakata säkkiä,ah! Ja leveiden harteiden ansioista mä en tunne olevani hylkiö, kuten jossain aerobicissä tai baletissa olis voinu olla. Mä en oo ikinä mahtunu mihinkään missimuottiin, onneks. Mä siis haluan vähän lihaksia, sillai sopivasti ja terveellisen näkösen vartalon. Millon se tyyppi häviää joka mua pelottelee peilistä?
Mä ajattelin, ett nyrkkeilyn kautta mun ois helpompi jotenki käsitellä tätä vihaa mun sisällä tai ainaki tulla toimeen sen kans. On mieletön tunne ku saa hakata pahan olon säkkiin! Sillon tuntuu ett on sen hetken voittaja, ett selviää ja pärjää. Kumpa mä muistaisin sen tunteen sillonki ku itseinho ja pelot valtaa mielen...sillon ku haluan antaa kaiken olla ja lentää kauas pois.
Huomenna olis lähtö pienelle reissulle ja pitää mennä laittaan kamoja kasaan. Tarkotus on pikkusen mökkeillä Kalajoella ja piipahtaa Powerparkissa. Juguparkissa käyminen taitaa jäähä välistä sään vuoksi. Mutt sehän tarkottaa sitä, ettei mun tarvi pukee bikineitä!!! :D
Kuullaan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun luit ja kuljit hetken kanssani. Arvostan jos jaat myös sanan tai toisenkin <3