Ei mitään.

Seitsemän päivän työputki on takana ja tänään oli yks vapaa. En oo saanu aikaseksi mitään. Paitsi ett imuroin mä ja pesin pyykit. Tarkotus oli mennä salille, mutt ei onnistunu. Olin myös aikonu laittaa takapihaa kesäkuntoon, mutt ei sekään ottanu onnistuakseen. En oo jaksanu mitään. Beijben veli tuli tänään meille loppuviikoksi mikä on tosi mukava juttu. Siksikin, ett Beijb saa muutakin ajateltavaa kuin mä. Samalla taas mä tunnen itteni entistä yksinäisemmäksi ja suru menetetystä lapsuuden perheestä nousee taas pintaan. Tuntuu pahalta olla surullinen sellasesta mikä tuottaa toiselle hyvää mieltä...

Vieläkään ei mee yhtään päivää ilman kyyneliä. Mun sisällä on niin paljon surua, ikävää ja tuskaa. Tukahdutettua ahdistusta, raastavaa pakokauhua. Mä itken.