Sun ei tarvi pelätä.

Terapiapävä. Onneksi. Nukuin lievässä lääkepöllyssä sen mitä nukuin, eli yö meni sekavissa merkeissä. Toki oon saanu hitusen untakin, mutt aamulla herätessä olo oli ihan ku en olis edes ehtiny nukahtaa. Silmät oli eilis illasta vielä turvoksissa mutt onneks meikeillä saa jonku verran peiteltyä väsymystä. Mieli oli aivan kamala eikä olis yhtään kiinnostanu lähteä mihinkään terapioihin jauhamaan paskaa, mutt onneks beijbellä oli vasta myöhäsempi työvuoro joten se käytti mua siellä. Muuten olisin varmaan ahistuksissani perunu sen... Noh, ensimmäiset sanat terapiassa oli "mieli on helvetin huono, menee päin persettä". Sitten nauroin!

Siinä vaiheessa mua katottiin jotenkin näin:

No ei ny sentään! Nauroin kyllä, mutt ei terapeutti ihan noin irvistäen mua katellu, lähinnä kai vaan ihmetteli ett mistähän nyt tuulee ja kuinkahan lujaa! Se kai on tainnu oppia jo, ett mitä huonompi mieli mulla on niin sitä leveämpi hymy. Terapeutti on kyllä sanonu erittäin painokkaasti, ett se haluaa oppia tuntemaan mut ihan oikiasti eikä vaan mun roolien takaa. Kerroin siihen menevän aikaa ja hän ymmärsi kyllä. Tänään sitten mieli oli jo niin matalalla ett kertoessani viime päivien kuulumisia melkein kyyneleet alko valumaan, mutt vain MELKEIN! En siis vieläkään oo itkeny terapeutin eessä, se on mulle joku ihmeen kynnyskysymys! Se tuntuu jotenki...inhottavalta. Siis ajatus siitä ett alkasin itkemään ja sitten pitäis yrittää koota ittensä ennen ajan loppumista ja lähtä haahuilemaan kaupunkia ympäri! En halua...

Terapeutti osas jälleen kerran selventää mulle mitä kaikkea mun mielessä on tapahtumassa ja muutenkin sai mut rauhoteltua nykyhetkeen. Se muistutti mua kuuntelemaan "osiani" sillä jokaisella osalla joka mulle puhuu/kuiskii/huutaa on jotain kerrottavaa. Jopa niillä huonoilla/huono mielisillä osilla on oma tarkotuksensa,  joskus jopa hyvä merkitys. Esim. Irvikissa ei halua estää mua elämästä vaan se haluaa moittimisillaan saaha mut pysymään turvassa suojamuurin sisällä jotta muhun ei satu. Irvikissa tekee yhteistyötä sairaan mielen kanssa, ne ei halua mun paranevan koska silloin olisin kaikille "vaaroille" alttiina koska en pelkäis ja olis varuillaan. Mä en oo kuunnellu Irvikissaa viime aikoina, oon jättäny sen ihan huomiotta. :(  Ja muistutuksena, ett Ninni on yksi lapsiosista, se joka pelkää ja haluaa piiloutua, paeta jopa omassa kotona. Ninni rakastaa huolenpitoa, mutt pelko satutetuksi tulemisesta pitää Ninnin näkymättömänä.

Terapian jälkeen tullessani kotiin kaikki taas levis käsiin... Ninni kävi kylässä ja vähän ajan kuluttua Ninni väistyi ja vaihtui johonkin jota en oo vielä nimenny enkä oo saanu sille hahmoa. Tämä tyyppi on se itsetuhonen ja ilkeä, hajoamispisteessä oleva verinen ja likanen riepu. Se on hullu. Se haluaa satuttaa itteään, rakastaa verta ja kipua ja suurin toive on saaha kuolla. Se huutaa kimeällä äänellä a käskee mua tappaan itteni, se on just se joka muistuttaa etten mä saa luottaa kehenkään ja kaikki tulee menemään pois mun viereltä ennemmin tai myöhemmin. En muista miten asiat lähti etenemään, mutt lopulta mä itkin ja beib itki. Kerroin etten mä halua tällasta, en jaksa enää. Kerroin etten mä osaa enkä pysty. Hullu osanen käski mua viiltämään ja käski mua tekemään se niin lujaa etten koskaan aiemmin. Mä en muista mikä meillä oli keskustelun aiheena, kai me yritettiin jotenkin saaha selvyyttä tilanteeseen, en muista. Lopulta beijben oli aika lähtä töihin, se tuli ja halas mua. Sitten se sano yhet kauneimmista sanoista pitkiin aikoihin "sun ei tarvi pelätä". Se jotenki...hmm...hääti pois tuon pahan osasen ja toi mut tähän hetkeen. Oon vähän itekkin ihmeissään ett mitä siinä oikein tapahtu. Mutt se lause oli aivan ihana, se kuulosti niin hyvälle, se tuntu niin hyvälle. Just se lause mun piti saaha kuulla.

Nyt täytyy hetkeksi lopettaa. Palaan hetken kuluttua takas.