Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
shh....
lauantai 25. huhtikuuta 2015
Poikani.
Tänään oon saanu seurata vierestä miltä tuntuu tavotella unelmiaan ja miltä tuntuu elää hetkessä, tehä just sitä mikä tuntuu oikialta. Tänään oon saanu olla mukana todistamassa halua tehä parhaansa. Oon saanu nähä miltä tuntuu voittaa pelkonsa, miltä tuntuu taistella ja selvitä. Tänään oon saanu nähä kuinka suuriin saavutuksiin ihminen kykenee kun vaan uskoo itteensä, ei anna periksi ja tekee parhaansa. Sain tuntea suurta ylpettä ja sain oppitunnin unelmien tavotteluista ja periksiantamattomuudesta. Tämä päivä oli poikani päivä. <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oman lapsen onnistumiset merkitsevät niin paljon. Samoin kuin heidän kipunsa sattuu. Yhdessä vasta lukemassani kirjassani sanottiin tosi hyvin, kun päähenkilö katsoi vastasyntynyttä lastaan: "Tästä hetkestä lähtien minun onneni olisi riippuvainen tuon ihmisen onnesta". Niin se on
VastaaPoistaTismalleen. :)
Poista