Miks en minä?

Kuluneet päivät on ollu osittain aika hämmentäviä. Oon joutunu miettimään paljon omaa kamppailuani tätä sairautta vastaan sekä toivottua eheytymistä. Huomatessani, ett jotku seuraamistani blogeista on joko lopettaneet tai muuttaneet blogin aihetta aivan toiseksi, sillä masennus/traumatisoituminen/itsetuhoisuus/syömishäiriö tai muu vastaava ei heillä enää ole niin suuri ongelma jotta kokisi tarvetta siitä kirjottaa. Tuo on tietenkin aivan ihana huomata ja tottakai toivon kaikille kaikkea hyvää, mutt samalla on tullu suunnaton hätä omasta toipumisesta ja siitä, ett miks mä en parane. Oon välillä jopa peloissani miettiny, ett mitä mä teen väärin tai enkö vaan idiootti osaa voija paremmin?!

Kyllä mä ymmärrän ett jokaisen ihmisen tapaus on erillainen eikä mitään voi toisiinsa verrata, mutt siitä huolimatta mä hätäilen. En voi olla miettimättä ett entä jos mä en koskaan pääse pois tästä oravanpyörästä..?

Viime öinä oon nähny järkyttäviä painajaisia. Jokaisessa niissä on ollu sairasta viiltelyä, raajojen paloittelua ja silpomista sekä tietenkin pakenemista milloin mistäkin. Ei siis kovin levollista. Ja edelleen makuuhuoneessa nukkuminen tuottaa suuria vaikeuksia ja eilen illalla pakotin itteni pysymään makkarissa omassa sängyssä vaik mieli kilju olohuoneen sohvalle. Sain nukuttua vaikkakin oon ollu taas hereillä monta kertaa. Helpompaa olis suosiolla siirtyä olkkariin nukkumaan, mutt mä tunnen jotenki "pettäväni" Beijben jos en nuku hänen vieressä. Aaargh...ärsyttävää!!

Nyt on menossa viimenen viikko kesälomasta ja koitan nauttia jokaisesta päivästä. Perjantaina olis ex-työkaverin järjestämät rapujuhlat :)