Mielen osat ovat hereillä.

Tasapainoilu jatkuu. Tämä päivä on ollut helvetin raskas. Kevät kaikessa "ihanuudessaan" iski suoraan tajuntaan enkä saanut piettyä itteäni tässä hetkessä. Koko ajan mä ootan kuulevani uudelleen ne mieleen jääneet sanat "mä en pysty antaan sulle sitä mitä sä tarviit". Ja välillä elän aivan kuin olisin ne kuullu, aivan kuin kaikki olisi totta. Tää nykyhetken ja menneisyyden välillä pomppiminen käy hermoon!! Mun ei oo hyvä olla missään.

Viikko sitten leikkautin hiukset lyhyiksi. Terapiassa puhuttiin paljon tuosta asiasta, sillä iusten leikkaaminen merkitsee mulla paljon muutakin kuin vaan uutta kampausta. Mun on parempi olla itteni kans lyhyellä letillä. Outoa mikä merkitys tuollasella asialla voi olla. Tällä hetkellä käyn mielen kans sen verran sekaista taistelua etten nyt saa avattua tuota hiusasiaa yhtään enempää, joten se siirtyy myöhemmäksi. Muutenkin oon jotenkin "valmiustilassa" ett tää kirjottaminen on tosi vaikeaa.

Terapiat on viime aikoina ollut mielettömän raskaita...ja niiden jälkeen oon aivan hukassa! Mielen lapsiosat on todella voimakkaasti ollu pinnalla ja siksi kai mä kaipaisin huolenpitoa ja rakkautta niin paljon. Mä en osaa rauhotella niitä enkä hoivata niin ett ne rauhottuis, en osaa olla aikuinen vuonna 2017. Mä itken usein...erittäin usein. Hajoilen yhä, päivittäin.