Kuka on Sanni?

Viime postauksen jälkeen on tapahtunu paljon, mutt voimia ja aikaa kuulumisten päivittämiseen ei oo ollu. Kirjotan päivien tapahtumia ens kerralla ja nyt haluan pikkusen vielä palata edellisen postauksen tunnelmiin.

Mä en osaa kertoa mikä sai mut niin pimeälle puolelle ett tilanne meni niin pahaksi, mutt muistan selvästi sen vihan ja inhon itseäni kohtaan ja sen epätoivon joka söi mun sydäntä pala palalta. Kuolemanhalu oli mielettömän voimakas! Mä pakkasin laukkuuni ns. hirttohuivin, joka on yks lempparihuiveistani. Huivi on iso ja pitkä, oikein ihanteellinen tarkoituksiini. Beijb yritti saaha mua jutteleen asioista, mutt en pystyny. Koin ettei mulla ollu enää mitään sanottavaa eikä mitään ollu enää tehtävissä. Laukku pakattuna lähin ulos ja päätin kuluttaa aikaa siihen ett enimmät ihmiset olis sisällä ja hämäryys antais oman suojansa. Kävelin ympäriinsä ja välillä pysähdyin istuskelemaan jos sattui sopiva paikka tulemaan eteen. Mun mieli ei ollu enää vihainen enkä tuntenu raivoa. Enemmänkin olin helpottunu vaikkakin uskomattoman väsyny.        

Istuessani läheisellä rannalla mä huomasin ettei mulla oo laukussa mitään henkkareita tai edes lompakkoa. Mutt laukusta löysin paperia ja kynän joten kirjotin yhteen paperiin nimeni ja henkilötunnuksen. Päätin olla sen verran reilu ettei kenenkään tarvis alkaa arvuuttelemaan mun henkilöllisyyttä myöhemmin. En oo ilmottanu ketään lähiomaisekseni ja vanhemmille oon kieltäny kertomasta terveydentilaani koskevia asioita. Mietin sitt ett oisko mun pitäny kirjottaa jonkun nimi ja numero kenelle mun löytymisestä ilmotettais, mutt en tehny niin. Olin niin väsyny kaikkeen etten jaksanu päättää kenelle arpaonni osuis. 

Mua on jääny vaivaan kyseiseltä illalta yks asia. Aurinko oli alkanu hiljalleen jo laskeutua ja kävelin sellasta "rantatietä" pitkin. Olin pysähtyny hetkeksi katteleen järvelle päin kun havahduin siihen, ett mun viereen oli tullu sellanen pieni koira jollasia mä sanon Cesar-koiriksi erään telkkarimainoksen mukaan.

Koiran nimi oli Sanni. Rapsuttelin koiraa ja juttelin jotain omiani kunnes Sannin emäntä juoksi meijän luo. Nainen toru koiraa karkaamisesta liian kauas ja samalla ihmetteli mulle ett mikä koiraan oli menny sillä se ei juurikaan välitä vieraista ihmisistä eikä ainakaan karkaa niiden luo vaikka olisikin vapaana. Naureskelin koiralle ja rapsuttelin sitä ja sitt se päätti istua mun jalalle ja jäähä siihen. Nainen jatko kauhisteluaan ja oli ihan ymmällään mikä koiraan oli menny. Koira katteli vuoroin emäntäänsä ja vuoroin tapitti mua nappisilmillään. Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutt mulle tuli koiran katseesta jotenkin kumma tunne..ihan ku se olis tietäny millä asioilla olin liikkeellä ja halus kertoa mulle jotain. Viimein nainen sai houkuteltua Sannin mukaansa ja jäin yksin mieli entistä enemmän sekasin. Joku siinä koirassa...

Usean tunnin kävelyn jälkeen palasin kotiin. Olin täysin loppu... juteltiin Beijben kans jotain mun tilanteesta, mutt en kamalasti muista mitä. Jossain vaiheessa olin saanu itteni nukkumaan. Aamulla herätessä silmät oli itkusta turvoksissa ja mieli rikki. Olin epäuskoinen ett olin selvinny edellisestä illasta. Olin täysin sekaisin kaikesta enkä todellakaan tienny mistä saaha voimia mennä tuleva päivä läpi.

Mutt tässä yhä oon ja ihmettelen sitä itsekkin. Kunhan vaan aikaa on niin palaan kertomaan menneistä päivistä lisää.