Harmaa tyttö.

Kuten aiemmin lupasin, niin kerron tällä kertaa vähän enemmän viime aikoina tapahtuneista asioista. Terapia jatkui taas kesätauon jälkeen ja sain kerrottua terapeutille yhestä mieltäni kovasti vaivanneesta asiasta ja sain jotain selitystä tapahtuneelle. Vaikka eihän tepapeutit mitään selvännäkijöitä ole, eivätkä pysty 100%:lla varmuudella jotain sanomaan niin kuitenkin mä ainakin oon usein kokenu saavani jotain selvyyttä ajatuksiini tai toimintaani.

Noniin... kesäloma on siis ohi ja lomasta pari ensimmäistä viikkoa otin aikaa itelleni,, olin siis erittäin epäsosiaalinen ja päivisin erakoituneena omiin oloihini. Kävin joskus rannalla, joskus en tehny mitään ja joskus taas tein jotain. Mutt se mikä oli tärkeintä, niin halusin olla yksin. Mun piti saaha miettiä asioita ja kaikkea mikä vaan pikkusenkin sairauteeni liittyy. Tuo "aikalisä" oli hyvä juttu, mutt kuten eräästä postauksesta voi päätellä niin se toi mukanaan myös paljon ahistusta ja tuskaisuutta. Tuon "aikalisän" jälkeen aloin vasta kunnolla viettämään lomaa ja puuhastelemaan asioita. Elämä tuntu hetkittäin aika siedettävältä ja tasaiselta...kunnes...

Tuli eräs yö. Näin mielttömän pelottavaa ja todentuntuista unta. Siinä unessa olin, kuten niin monta kertaa aiemminkin, jossain talossa. Aluksi se oli ihan tavallinen koti jossa ilmeisesti asuttiin. Unessa joku täysin sekopäinen mies yritti päästä tunkeutumaan taloon ja soitteli puhelimella uhaten tappaa meijät kaikki ja ett pääsee kyllä sisälle keinolla millä hyvänsä. Se nauro aina samalla kun uhkaili. Sammutin asunnosta kaikki valot ja sälekaihtimien välistä yritin saaha selville missä ukko oli milloinkin menossa. Konttailin lattioilla polveni verille. (Ilmeisesti ei ollu kovin laadukasta lattiamateriaalia). Mua pelotti tajuttoman paljon ja yritin toistuvasti saaha yhteyttä hätäkeskukseen  siinä kuitenkaan onnistumatta. (Tämäkin seikka toistuu unissa erittäin usein). Lopulta tajusin ettei kannata tuhlata aikaa avun pyytämiseen vaan huusin Beijbelle heittämään mulle jotain kättä pidempää. Samalla kaikki muuttu. Talo oli muuttunu vanhaksi ränsistyneeksi puutaloksi ja olin aivan yksin. Tai niin luulin.

Kuulin vaimeaa naurun kiherrystä ja nousin polviltani seisomaan. Pian pimeästä eteiskäytävästä astui esiin pieni tyttö, joka oli täysin harmaa. Se oli kuin erimaailmasta liitetty harmaa paperinukke.

Tyttö pyysi mua tarttumaan sitä kädestä sillä se halus kovasti saaha mut mukaansa ja näyttää jotain. Se hihku innostuksesta "tuu nyt, tuu äkkiä kattomaan mitä mä oon tehny! Et kyllä ikinä usko mitä oon saanu aikaseksi! Tuu nyt jo!" Tartuin sitä kädestä ja käveltiin yhdessä käytävälle jonka varrella oli huoneita. Pysähdyttiin jokaisen huoneen ovella. Tyttö tirskui ja hihitteli, välillä meni mun selän taakse piiloon. Ensimmäisessä huoneessa oli verinen lapsi makaamassa lattialla, toisessa äiti piteli ja tuuditti sylissään pientä lasta sängyn laidalla istuen. Lapsi tuon äidin sylissä oli kuollut, mutta nainen yhä hyräili lapselle tuutulaulua ääni väristen. Kolmennessa huoneessa mies olis juuri ripustamassa köyttä kaulansa ympärille ja katsoi hitaasti kerran vielä ikkunasta ulos, huokaisi ja astui tuolilta alas. Tytön ote kädestäni voimistui ja hän innostui jo nauramaan ääneen. Mentiin käytävän päässä olevaan lasten leikkihuoneeseen joka oli pelottavin lastenhuone ikinä! Tyttö katsoi mua ja mä katsoin sitä. Tuijotettiin hiljaa kunnes mä aloin kiljua. Mä kiljuin ja kiljuin ja tyttö nauroi. Samalla se muuttui todella rumaksi ja pelottavaksi. 

Sitt heräsin, kai. Makasin sängylläni täysin lamaantuneena. En voinu enkä myöskään uskaltanu liikkua. En teinny olinko hereillä, mutt olin täysin varma kuulleeni eteisestä tytön tirskumista ja jonkun vilahtelevan makuuhuoneen oven edestä erittäin nopeesti. Olin täysin varma ett kotona oli joku. Makasin todella kauan paikoillani kunnes uskalsin hivuttaa käden peiton alta ja laittaa lukuvalon päälle. Hoin mielessäni ett nyt viimestään olin tullut hulluksi sillä en pystyny erottamaan mikä oli unta, vai oliko kaikki tapahtunu just nyt, vai oliko uni muisto jostain vai olinko keskellä takaumaa. Siitä olin kuitenkin varma ett olin kuullut tytön äänen ja olen yhä yhtä varma.

Beijb heräs mun kerätessäni itteäni kasaan ja sain kerrottua nähneeni kamalaa unta ja se otti mut kainaloonsa. Meni kuitenkin kauan ett uskalsin sammutta valot. En saanu enää nukuttua ja pian olikin aika nousta aamuvuoroon lähtöön. Aamukahvia keittäessä totesin, ett onneks aamu tuli ja kaikki oli siltä kerralta ohi. Juuri samalla tavalla muistan ajatelleeni lapsena. 

Aika alkaa loppumaan tällä kertaa joten palaan ens kerralla terapiakäynnillä juteltuihin asioihin sekä muihin kuulumisiin.