Se tuli taas. Tää tappavan tukahduttava olo joka muistuttaa mua siitä todellisuudesta millanen mä oon. Tällanen mä tuun aina olemaan. En voi sitä muuttaa. Halveksin itteäni ja haluan rääkätä kaiken paskan itestäni pois. Mä oon kuin joku mätänevä kasa jotain epämäärästä paskaa!! Mä oon jotain niin saastaista ettei musta koskaan tuu puhdasta, ei koskaan inhimillistä, ei muuta kuin jotain väliaikaista, jotain joka pian unohtuu ja katoaa. Jos tietää kuinka mua on käytetty niin ei silloin voi mua ihmisenä pitää, ei haluta, rakastaa tai koskea. Kyllä mä ymmärrän...
Kumpa mä saisin kaiken poistettua tai edes vejettyä takaisin niin ettei kukaan tietäis. Silloin en olis kenenkään silmissä kaatopaikkakamaa. Mua kaduttaa ett oon joskus suuni aukassu. Haluaisin niin paljon muuttua, olla puhas ja ehjä! Kumpa saisin muutettua kaiken!! Mutta ne asiat, kaikki ne menneet asiat on jotain sellaista jotka on tullu jäädäkseen. Ne on arpina mun keholla, sisällä sydämessä ja iholla. Niitä ei saa pestyä pois, ei vaikka kuinka hinkkaisi ja raapisi. Ei mikään vie niitä pois. Niin kauan kuin mä elän mä kannan sitä kaikkea mukanani. Ja niin kauan kuin mä elän mä tunnen olevani se...se jonka moni on kironnut alimpaan helvettiin. Ei mikään anna mun unohtaa.
Miten selvitä näiden tunteiden kans? Mä en todellakaan tiiä. Eikä asiaa helpota se, ett tiiän kohta tulevan yön ja jälleen katkonaiset unet sekä painajaiset. Sitten tulee uus päivä...ja sama taakka kannettavana. Ja se toistuu yhä uudelleen.
Mutt oikiasti, mä en oo paha enkä aina niin kamala. Joskus mä oon ihan kivakin.
Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
shh....
perjantai 14. huhtikuuta 2017
Sitä ei sade pois huuhtele.
Tunnisteet:
arvet,
hylätyksituleminen,
Häpeä,
Menneisyys,
muisto,
myyty,
painajainen,
raiskaus,
rikki revitty,
ruma,
seksuaalinen hyväksikäyttö,
seksuaalinen väkivalta,
traumatisoitunut,
tuska,
Unohtaa,
väkivalta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sää oot ihana ihminen mun mielestä. Mulla on kropan kans samaa ongelmaa, koen mun kropan olevan hirviö, koska sitä kautta mua on rikottu niin pahasti ja siksi on niin vaikeaa kohdella kroppaa paremmin. Mun järki tajuaa, että hirviöitä on ne, jotka on mua satuttaneet, ei mun kroppa, mutta minimii taas ajattelee mun kropan olevan syyllinen kaikkeen. Tässä on pureksittavaa terapiassa ja kuinka oikaista tämä syvällä sisimmässä oleva uskomus realistiseksi.
VastaaPoistaSe onkin todella vaikea muuttaa jotain sellasta käsitystä johon on kasvanut ja oppinut. Se asia kun on itelle "se todellisuus" eikä muusta tiiä. Mun hellyyden ja kosketuuksen kaipuu on kasvanu mielettömästi ja valitettavasti usein koen ett kun en tuu kosketetuksi, halatuksi, hoivatuksi jne. niin se johtuu siitä mitä mulle on tehty ja millanen musta on tullu. :/ Kiitos kauniista sanoista <3
PoistaEt ole paha vaan todella syvältä satutettu... Rangaistus kuuluu pahantekijöille, ei sinulle. Toivon että jaksat edelleen taistella paremman huomisen puolesta ❤
VastaaPoistaKiitos <3 yritän päivä kerrallaan.
Poista