shh....

shh....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epävarmuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epävarmuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2016

Enpä nuku, nuku ite!!

Kirjottaminen on taas jääny vaikkakin oon mä sitä usein miettiny. Usein oon miettiny, ett kirjottamisesta on tainnu tulla ajoittain yhtä mahdotonta kuin puhumisestakin; se ei vaan onnistu. Vaikka pää olis täynnä asioita ja ajatuksia niin joku estää mua päästämästä asioita ulos. Viime aikoina oon joutunu huomaamaan ett mä kyllä tarvisin tätä blogia ja sen tuomaa helpotusta ja mä tarvisin myös sua joka luet tätä just nyt ja sun tukea. Mä haluaisin selvitä yksin, mutt mä tiiän ettei se oo mahdollista. Vaikka mun ympärille onki tullu entistä jykevämmät suojamuurit niin jossain niiden alla on joku pieni jolle apu olisi tärkeetä.


Viime terapiakäynnillä mulla tuli joku "stoppi" terapeutin yrittäessä kysellä niistä asioista jotka luo mulle pelkoja nyky hetkessä. Mulla on siis ollu paljon kaikkea ahistuksia ja pelkotiloja ja nukkuminen on tosi vaikeeta. Jos mä nukahan niin heräilen jatkuvasti ja säpsähtelen pienimmästäkin häiriöstä. Pimeän tultua mun on oltava varuillaan ja valppaana. En pysty keskittyyn oikeen missään (paitsi salilla) ja oon jatkuvasti räjähdysaltis. En mä suoranaisesti tiiä itekkään mikä noita oloja aktivoi, mutt terapeutin kysellessä mä en olis ees halunnu alkaa kaiveleen menneisyydestä nousevia muistoja jotka siis todennäköisesti on nyt taas tulleet pintaan ja eläväksi. Siinä mä istuin nojatuolissa ja kohauttelin olkiani...välillä todeten "emmä tiiä" vaikka mielessä olis ollutkin jotain. 

Sen mä oon huomannu ja ymmärtäny, josta myös terapiassa puhuttiin, ett mun on tosi vaikea kohdata pojan murrosiän tuomia haasteita, eli kaikkea sitä kapinointia, etäisyydenottoa ja rajojen kokeilua. Siis voi taivas kuinka helpompaa oli olla äiti sellaselle vaippapöksylle jota sai kuskata vauvauintiin ja leikkipuistoihin ja joka innostu askartelemaan pääsiäispupuja ja jolle uusi vuodenaika oli aina yhtä suuri yllätys ja ihmettelyn aihe. Terapeutti sano, ett koska mä tiiän kuinka huonosti lapsen/nuoren asiat voi oikiasti olla niin mua voi helpostikkin alkaa ärsyttään ns. turhat kitinät vaikka mä ymmärränkin niiden kuuluvan ikään. Ja tiiänhän mä, ett nuori kokee silloin turvallisuutta kun se voi kokeilla rajojaan ja kritisoida kaikkea sillä se tietää vanhempien tulevan vastaan sitten kun homma menee liian pitkälle ja ottavan kopin. Mutt silti...se on niin vaikeeta. Ehkä mulla on maailmasta niin huono ja paha käsitys etten mä haluais pojan kasvavan vielä niin isoksi että mun on päästettävä siitä irti.

Mulla on töissä taas yövuoroputki joka tuntuu helpommalta kuin aamu- tai iltavuorot, sillä nyt mun ei tarvi nukkua öisin. Mä en halua nukkua. En halua nukkua makuuhuoneessa, en olohuoneessa, en missään. Nukkuminen on paha asia. Piste.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Erillaista huonoa.

Mulla on joku. En voi hyvin. Ja tällä kertaa tarkotan ett voin huonosti eritavalla ku ennen. Tää olo on kai jatkumoa tuolle väsymykselle ja voimattomuudelle mistä kirjotin aiemmin. Musta tuntuu ett mun keho olis lyömässä hanskoja tiskiin...tai ainakin se reagoi johonkin tosi voimakkaasti.

Mitä mä sitt tunnen... mun vartalo, etenki jalat on aivan ku maitohapoilla. Mua huimaa ja sydän hakkaa heti jos vähänki teen jotain "raskaampaa". Heti jos hermostun tai jotain niin oon viluissaan ja hikinen. Mun pinna on todella lyhyt, eli en kestä minkäänlaista  meteliä tai sekasortoa kun päässä alkaa humiseen ja pienetkin asiat saa mut ulos raiteilta ja sekasin. Mä voisin nukkua jatkuvasti tai ainakin olla koko ajan hautautuneena peiton alle. Tänään aamulla jouduin tosissaan kamppaileen itteni kans ett jaksanko lähteä töihin. Ensin päätin jäähä kotiin...mutt sitt joku mun mielessä pakotti mut jatkaan meikkaamista ja sitt taas laskin kaikki käsistä pois ja päätin soittaa töihin ja kertoa sairastuneeni. Ja sitten pian olinki jo laittamassa kenkiä jalkaan... musta todella tuntu etten jaksais työpäivää ja nyt oon ihmeissään ett jaksoin. En tiiä miten sen tein. Tai noh, jos kehoa kuuntelen niin koville se on ottanu.

Mikä helvetti mulla on...