Zzzzzzzzz...

Ei voimia kirjottaa,kipiänä jälleen.

Sinivalot saapuu juhlapaikalle...

Ollaan autossa matkalla kotiin, olo on väsyny ja mieli haluais olla jo perillä. Viikonloppu oli täynnä tohinaa ja ei olla ehitty olla paljoakaan paikallaan. Eilen oli ne juhlat jonne mentiin ilosissa tunnelmissa, syötiin, juotiin, laulettiin, tanssittiin ja oli tosi mukavaa. Oli kai virhe antaa hyvän tunnelman viedä mennessään, sillä silloin paha iskee. Niin kävi nytkin...

Juhlat oli jo kääntyny yön puolelle ja yhtäkkiä beijben serkku tulee sanoon ett " tyttös on hakattu ja tekijät juoksi viereisille taloille". Mun mielessä räjähti ja mä lähin välittömästi miesten mukana ettiin niitä tekijöitä. Me hajaannuttiin mutt mitään ei löytyny. Mulla ei käyny mielessäkään ett vois olla vaarallista ettiä jotain yksin, pimeässä ja viel naisena. Ihan sama mulle. Palasin juhlapaikalle jossa ambulanssi oli poliisien kans. Beijbe oli ambulanssissa paikattavana ja poliisit kuulusteli silminnäkijöitä. Mä aloin itkeen... pian beijb tuli lanssista ja alko kertoon enemmän tapahtuneesta...

Beijben sisko oli ollut juhlapaikan rannassa kävelemässä ja siinä vieressä oli grillauspaikka jossa oli 3 ulkomaalaistaustaista miestä. Ne oli alkanu huuteleen siskolle ett "oot niin kännissä niin sama ku kävelet järveen ja hukutat ittes". Ja ilmeisesti siinä oli ollu jotain muutaki, en tiiä. Mutt sitt se oli menny kertoon asiasta miehelleen ja beijbelle ja ne meni sitt kysymään niiltä äijiltä ett mikä oli ongelma. Siinnä oli tullu sitt kärhämää ja yks niistä miehistä oli käyny beijben kimppuun (rohkea teko mieheltä) mutt beijb oli saanu potkaistua sitä ja se oli horjahettua kaatunu järveen. Tää beijben sisko oli kans menossa kovasti tappeluun mukaan se sen mies oli piätelly sitä ja samalla koittanu puolustaa beijbee. Sitt toinen ääijä oli ottanu nuotiosta palavan halon ja lyöny sillä beijbee käteen ja jalkaan. Se oli sitt viel heittäny yhen halon kauempaa beijben päälle. Sitt siihen oli jo tullu muitakin paikalle, iskuja oli lennelly ja sitt ne äijät oli lähteny karkuun kun kuulivat ett poliisit on soitettu. Mä olin muiden kans sisällä eikä tieto tappelusta ehtiny kantautuun mun korviin ku vasta sitt lopuksi. Toisaalta hyvä, sillä mua ei piättele mikään jos joku uhkaa mulle tärkeitä ihmisiä, mä tosiaanki tappelen viimeseen pisaraan saakka! Mutt mua inhottaa ja vituttaa kun en ollu paikalla, sillä mä en hyväksy ett joku on satuttanu mun rakasta. Mä oisin halunnu olla puolustamassa sitä. Ambulanssi oli hoitanu beijben käden mutt huomenna pitää käyä viel lääkärissä kunnolla näyttään sitä, ihan jo siksikin jos/kun juttu menee käräjille. Kädessä on palovamma, paita oli sulanu ihoon kii ja turvotus on mieletön.  Ja arvatenki kipee!! Beijb kävi tänään päivällä kuulusteluissa ja se poliisi kerto ett ne oli saanu yhen tyypin kii, mutt kuulusteluissa se ei ollu eka ees olleensa paikalla, vähän myöhemmin oli jo antanu niiden kahen muun nimet, mutt ne oli mitä ilmeisemmin keksityt nimet sillä toisen nimellä ei löytyny yhtään mitään tietoja! Mutt jos niitä kahta muuta jotka siinä oli päätekijöitä ja riehuivat tulihaloilla ei saaha kii, juttu kuivuu kasaan. Mutt jos hyvin käy ett ne tavotettais, niin toiselle ainakin lähtee syyte joko pahoinpitelystä tai törkeästä pahoinpitelystä. Toivottavasti ne löytyy.

Että tällasissa tunnelmissa viikonloppu meni. Olin kamala taas huomata ett vaara voi vaania ihan missä vaan ja iskeä yllättäen vaikka olisit suuressa ihmisjoukossa. Ikinä ei voi olla turvassa. Eniten mua kuitenki surettaa beijben puolesta...

Perillä.

Noniih, ollaan perillä Tampereella ja mieli on ihan ok. Aamulla kävin tekeen lyhyen aamuvuoron ennen reissuun lähtöä ja tunsin heti herätessä ett kroppa oli kiree. Tunsin pelot mun kehossa, ihan ku mun mieli olis ollu liian suuri mun kehossa, ett ihan ku en olis mahtunu ihoni alle. Lohuttavaa oli se ett tiesin mistä se johtuu ja tajusin ett mieli yrittää laittaa hanttiin jotta en astuis sinne "tuntemattomaan". Aamu oli kamala ja välillä tuntu ett purskahan itkuun hetkenä millä hyvänsä. Beijb lähetti mulle töihin tekstarin, ett "mä rakastan sua aivan kamalasti. Tiedäthän ett mä pidän susta aina huolta". Se tais olla eka kerta ett se ite hoksas ett mua saattaa pelottaa ja tuntua pahalta, aiemmin oon tainnu pimahella ja raivota paniikissa, mutt nyt se ei ees nähny mua kun ties mun tarvivan apua. Ihana. ♥

Matkan aikana mulle tuli jumalaton nälkä enkä ollu ehtiny töissä syömään kunnolla. Pysähyttiin sitt jollain ABC:llä, mutt kas kas...taas harhamieli alko huuteleen. Mä en voinu antaa itelleni lupaa syödä mitään "kiellettyä", eli halusin pysyä tutussa terveellisessä sapuskassa ihan jo dieettini johosta, mutt myös sen takia ett kielletty ruoka on "vaarallista", se tuo ongelmia. Ja ku olin muutenki matkalla tuntemattomaan ja pelot oli pinnalla, niin en uskaltanu syyä. Kyyneleet silmissä söin perunaa, riisiä (ei tummaa tai täysjyvä) ja jotain kanahässäkkää. Toi oli kai myös eka kerta ku noin suoraan osaan yhistää myös ruuan rajaamisen pelkojen yhteydessä. Hmm... mutt selvisin siitäki.

Matkan aikana juttelin facessa Katarooman kans (kiitos ♥) ja se helpotti ja rauhotti vaikka viesteiltiin ihan niitä näitä. Mutt se toi turvallisuutta vieraaseen tilanteeseen. :)

Nyt ollaan siis perillä ja tänne ajeltaessa mä tutkin tosi tarkasti kaikki tiet ja kaupat ja missä suunnassa on mitäkin. Onneks tää asunto on tällanen avara avomallinen kaksio, eli mielen on helppo käsitellä tää. Tai noh, helppo ja helppo...mutt en usko ett tarvii ottaa yötä varten tarvittavista toista yölääkettä.

Nyt on pitkä ja hiivatin raskas päivä takana ja väsy alkaa painaan. Mä yritän kos huomenna ehtisin kertoo siitä ryhmäjutusta jossa olin keskiviikkona.

Hyvää yötä!

Petturimieli!

Mun mieli on perseestä! Mä luulin ett se ois voinu jo vähän paremmin, mutt ei. Pelot ja paha olo tuli takas.

Kaikkihan lähti siitä kun ollaan huomenna lähössä beijben kans kahestaan Tampereelle viikonlopuksi, sillä siellä on anoppini miehen synttärikekkerit. Mulla on aina ollu tosi hankalaa yöpyä vieraiden luona, uusissa paikoissa jne. Oon taistellu näitten asioitten kans jo vuosia ja nyt mä luulin (idiootti) ett nyt vois olla toisin! Mua ei ollu ahistanu reissuun lähtö yhtään ennen tätä päivää!! Olin hetken jopa innoissani ja ootin reissua! Mä niin oikiasti toivoin etten ois tuottanu beijbelle pettymystä ja taas näyttäny sille kuin onneton luuseri mä oon ku pelkään yöpyä sen veljen luona!! Beijben veli on aivan ihana ihminen ja tosi mukava, lutt ongelma onki siinä, ett ku se on muuttanu uuteen asuntoon!! Mä en tiiä millanen talo se on, monesko kerros, onko hissiä/portaita, millanen pohjaratkaisu, monta huonetta, onko parveketta/toista ulospääsyreittiä, onko lähellä naapureita/kauppoja/poliisia jne.!!! Mä en siis voi suunnitella mitään joka takais mun olevan turvassa tai en voi varautua mihinkään!!! Voi perkele...

Mä en halua näyttää beijbelle ett tää paska alko taas...se ku haluais varmasti niin mielellään nauttia reissusta ja olla ilonen nähdessään taas perheensä. En halunnu pilata taas kaikkee ja näyttää ettei tää oo ohi!!

Mieli petti mut!! Mä vihaan itteeni! Miks tää on tällasta...

Hiuksia ja uusia juttuja

Tänään oon taas viilettäny paikasta toiseen, järjestelly asioita ja hoitanu toisia, treenannu ite ja vieny poikaa omiin treeneihin. :)

Löysin vihdoin itelleni häitä varten tiaran ( UIH) ja harjottelin sopivaa kampausta jotta ei tarvi sitt tärkeänä päivänä alkaa mietiskeleen ja suunnitteleen. Kampaus voi muuttua pikkasen, ainaki se on vähän huolellisemmin tehty ja toisella puolella olevat hiukset (ei näy kauvassa) tulee olemaan kiharalla nätisti, ei siis mitään korkkiruuvikikkaraa! :D

 Tuossa tiarassa on samaa sävyä mitä on mun puvussakin, ei vaan näy kunnolla kuvassa. Bling blingiä on sopivasti mun makuun, tarpeeksi koristeellinen ja mun näkönen. Kuvista ei saa kunnolla selvää millanen kampaus on takaa tai jostain, mutt saa ainaki jotain hahmotusta (mikäli haluaa tietää). Oon myös ostellu vähän viel lisää koristejuttuja ja uskosin ett koristelut on nyt hoidettu. Hankittavien listalla olis kuitenki vielä alushame, sillä en halunnu ottaa hääpukuun kuuluvaa vannealushametta, sillä kuten kai aiemmin kerroin, mä en halua vanteiden painautuvan mekon läpi kuten joskus oon nähny käyneen. Haluan mekon helman laskeutuvan pehmeästi, en tönkösti. Nih.

Mutt jooh...sisko on soitellu pari kertaa, kerran eilen ja kerran tänään. Kyseli hiusten värjäysjuttuja... ihan mukava ett taas puhutaan, mutt samalla mä pelkään taas niin helkutisti. Vaikka eihän tässä mikään kiire oo yhtään mihinkään.

Huomenna alkaa se Kokonaiset-ryhmä ja ehin käyä siellä ennen iltavuoroon menoa. Jännittää kovasti mutt sillai hyvällä tavalla! Toinen ryhmän vetäjistä soitti mulle pari päivää sitten ja kerto ryhmästä vähän tarkemmin, eli siis ryhmä on siis tarkotettu naisille jotka on kokenu seksuaalista hyväksikäyttöä ja/tai seksuaalista pahoinpitelyä. Ryhmässä etsitään keinoja löytää ihmisarvo takaisin, oppia hyväksymään ittensä ja miten voi luoda ympärilleen turvallisuutta. Toi on niin mulle...ihan ku nyrkki silmään!! En mä oota ett ryhmän jälkeen oon elämäni huipulla ja itsetunto taivaissa, mutt toivon ett saisin ees pienen sykäyksen eteenpäin. Ryhmään tulee mun lisäksi viis tai kuus tyttöä/naista. Ryhmässä ei mennä traumoihin tai itse pahoihiin tapahtumiin, joten niiltä osin saan olla turvassa. :) 

Pitäkää peukkuja jotta kaikki menis hyvin, olkaa hengessä mukana ja pitäkää mua käjestä kii. ♥

Vapaampi hulluna

Tänään oottaessani vuoroa omahoitajan juttusille mun mieleen tuli ajatus siitä, ett mielenterveysongelmien tai muiden vastaavien asioiden kans painijat on oikeasti kaikista vapaimpia ihmisiä mitä voi. Kaikki ne ihmiset siinä odotusaulassa oli uskomattoman vapaita, enemmän mitä useimmat ihmiset maailmassa. Outoa, mutt niin se musta on.

Kun ihminen joutuu tutkimaan sisintään ja etsimään vastauksia jopa vuosia, tutkimaan mieltään ja löytämään aito itsensä, hän todennäkösesti tulee täydelliseksi itsekseen. Hän on etsinnän aikana kasvanut henkisesti ja tullut vahvemmaksi. Hän oppii että hänellä on oikeus olla juuri sellainen mikä tuntuu oikealta ja mielen hoitamisen aikana hänestä tulee rohkea ja itsevarmempi. Hän oppii että hänellä on oikeus omiin mielipiteisiin ja ajatuksiin, hänellä on sananvapaus. Niistä hän pitää kiinni, hän uskaltaa puhua. Hän oppii kuinka tärkeää on pitää itsestä huolta ja tehdä itselle mieluisia asioita, niiden parissa hän kuluttaa aikaansa. Hän tietää heikkoutensa, mutta tulee niiden kanssa toimeen. Hän tietää vahvuutensa ja osaa käyttää niitä hyödykseen. Hän uskaltaa mennä sinne minne sydän vie, hän elää miten sydän tahtoo. Hän elää, on vapaa.

Niin sekasin, täysin sekasin!

En tiiä mitä ajatella...oon jo niin väsyny,mutt kaikki pyörii mielessä joten pakko purkaa enimmät tänne jos haluan ees toivoa ett nukahtaisin. Lääkkeen otin jo...

Menin siis äitille ja jokainen sai kertoa oman kantansa asioista ja ihme kyllä kukaan ei korottanu ääntään. Itkua riitti sitäkin enemmän. Mä sain kerrottua kaiken mikä liitty niihin, niiden tekemisiin ja tekemättä jättämisiin, kerroin myös sairaudestani ja mitä se käytännössä tarkottaa. Sain kerrottua toivoneeni kuolemaa eka kerran neljännellä luokalla, sain kerrottua kaiken ulkopuoliseksi jäämisestä viiltelyyn. Sain kerrottua ett mä en luota niihin ja oon saatanan rikki ja ett niiden olis kuulunu auttaa mua ja olla tukena sillon ku en ite pärjänny. Kerroin tutkineeni itsemurhatapoja ja ottaneeni erittäin tarkkaan selville mikä on varmin keino päästä pois, kerroin järjestäneeni kaiken ja maksaneeni poikani ensi kauden joukkuemaksun sekä hoitaneeni kaiken muunkin. Eli toisin sanoen, annoin tulla kaiken. Ja ne kuunteli, helvetti vie. NE KUUNTELI!

Puhuttiin kaikkee, ja ne sano ettei ne voi pyytää mun luottavani niihin pitkiin aikoihin, mutt ne pyys mua antaan yhen ainoan mahollisuuden.

Huoh...oon sekasin.